tiistai 5.7.2022 | 21:03
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Pauli Kinnarinen: Taistelu Suomesta kesällä 1944

To 23.6.2022 klo 06:00

Taistelu Suomesta 78 vuotta sitten. Neuvostoliiton ei olisi tarvinut hyökätä Suomeen hyökkäystä kesällä 1944. Lopullinen suurstrateginen ratkaisu syntyisi Keski-Euroopan sotanäyttämöillä. Saksan luhistuessa suomalaiset olisivat joka tapauksessa joutuneet tyhjentämään Laatokan-Karjalan ja Karjalan kannaksen väestöstä, sekä vetämään joukot pois Karjalan kannakselta ja Itä-Karjalasta vuoden 1940 rajalle ja täyttämään rauhanehdot. Suomen kysymys olisi ratkennut laukaustakaan ampumatta. Neuvostoliitto oli nuori valtio ja erittäin arka kunniastaan... Aseiden päätettiin antaa ratkaista. Neuvostoliiton tarkoituksena oli irrottaa Suomi asevoimin sodasta ja lyödä ja tuhota suomalaiset joukot Karjalan kannaksella ja eristää Itä-Karjalassa olevat joukot Kanta-Suomesta ja edetä syvälle Suomen alueelle: Kotka-Kouvolan tasalle, Kymijokilinjalle, ja luoda edellytykset etenemiselle Helsinkiin asti.

Perjantaipäivän aamuna kesäkuun 9. päivänä 1944 Neuvostoliiton Suomea varten varattujen joukkojen suurhyökkäys Suomeen alkoi noin kello kuusi. Idästä päin alkoi kuulua Suomenlahden ja Vaskisavotan tien välistä kummallista huminaa, joka paisui nopeasti valtavaksi jylinäksi. Pommikoneet tulivat yhdeksän koneen aalloissa ja niitä seurasivat maataistelukoneet. Valkeasaaren lohkolla pääsi maanpäällinen helvetti irti suomalaisten asemissa. Tykistön keskitys alkoi kello 6.45. Maa vapisi ruhjoutuessaan ja savunsekainen kellanmusta hiekka- ja pölypilvi nousi kymmenien metrien korkeuteen ja kaikkialle ulottuva pimennys esti tähystyksen. Valtavat paineaallot paiskoivat miehiä, räjähdykset polttivat hapen. Henkeä haukkovat miehet maistoivat suissaan rautajauhoisen pölyn ja räjähdysaineiden katkun. Venäläiset tekivät useita tiedusteluluonteisia maahyökkäyksiä päivän aikana. Suomalaisten tulessa pisimmälle päässeet sotilaat kuolivat asemien eteen piikkilankaesteille. Suomalaiset kykenivät torjumaan iskut.

Lauantaiaamuna kesäkuun 10. päivänä kello 5 Neuvostoliiton Suomen rintaman joukot päästivät valloilleen suurhyökkäyksen. Tulivalmisteluun osallistui yli 3 000 tykkiä, raketin- ja kranaatinheitintä. Tykistömyrsky oli valtava. Kysymyksessä oli selkeä tappamisjärjestelmä. Maa myrskysi ja kranaattivyöry siirtyi viiden kilometrin pituisena laineena suomalaisten etulinjasta selustaan ja takaisin. Tulimyrsky sai maan vavahtelemaan ja keinumaan. Mustankeltainen savuhiekkapilvi kohosi nyt kymmenien, jopa satojen metrien korkeuteen ja peitti auringon. Ilmassa lensi kaikkea mahdollista: hiekkaa, kiviä, puun- ja kannonpalasia, ihmisten ja eläinten jäseniä. Oli pysyvä hämärä.

Suomalaisten etulinjan viimeisetkin esteet, taisteluhaudat ja korsut sortuivat ja valtaisat paineaallot kuurouttivat miehiä, joita hautautui elävinä ja kuolleina taisteluhautojen ja korsujen raunioihin. Tykistön kaksi tuntia ja 20 minuuttia kestävää tulivalmistelua seurasi puoli tuntia kestävä ilmahyökkäys noin 170 pommi- ja maataistelukoneen voimalla. Meteli yltyi niin valtavaksi, ettei kukaan kuullut enää ketään eikä mitään. ”Teräksinen pyörremyrsky nostatti alueelle tiuhan, korkean pölyverhon kuin salaamaan silvottujen, murskattujen, tukehtuvien ja vapisevien olentojen rajattomat kärsimykset. Maa tärisi kuin horkassa ennen lopullista hajoamistaan. Tuntui mahdottomalta, että jäljelle jäisi enää mitään inhimillistä elämää.” Eräs taisteluun osallistunut veteraani kertoi myöhemmin.

Kaikki olivat oman onnensa varassa. Kähein komentohuudoin yrittivät joukkueiden ja ryhmien johtajat pitää jäljellä olevia miehiä koossa. Hirmuisessa paineessa veri vuosi monen sotilaan nenästä ja korvista ja kyyneleet valuivat silmistä. Maasto oli muuttunut lohduttoman näköiseksi, ”kuun” maisemaksi, näkymät kaikkineen olivat kauheita. Venäläisten maajoukkojen iskuportaat lähtivät hyökkäykseen merkillä ”Ataka” (hyökkäys) kello 8.20. Valkeasaaren rintamalohko Aleksadrovkan kirkon ja Leningradin sähkövoimalinjan välillä murtui. Sen kautta kulki itä-länsisuunnassa Viipurin-Leningradin valtatie, ”kivitie”, joka muodosti selkeän hyökkäysuran.

Muutaman taisteluvuorokauden kuluessa kävi selväksi, että enää ei taisteltu Karjalasta, vaan ratkaisevaa taistelua käytiin Suomen kansan kansallisesta olemassaolosta. Taistelu Suomen kohtalosta alkoi todenteolla. Samalla ratkaistiin Suomen ja Suomen armeijan tuleva kohtalo. Suomalaiset sotilaat tekivät ankaraa, raivoisaa ja välillä epätoivoiseltakin tuntuvaa vastarintaa. Tappioista ei välitetty, joten joukkosidontapaikat alkoivat muistuttamaan lähinnä teurastamoja. Karjalan kannaksen suurtaistelualueelta kuuluvat äänet kertoivat suunnattomasta epäinhimillisestä kärsimyksestä ja suuresta kuolinkouristuksesta. Suomen omistuksesta käytiin siellä kamppailua kansakunnan kaikllla voimilla.

Pauli Kinnarinen

Kirjoittaja on haapajärvinen historian harrastaja

#