tiistai 16.8.2022 | 00:36
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Jouni Tilli kolumnissaan: Aika – Neuvonantajista viisain

To 26.5.2022 klo 06:00

Tänäkin keväänä Selänteen alueella koulunsa ja opintonsa saa päätökseen suuri joukko nuoria. Onnittelut heille kaikille! Yksi elämänvaihe on takana ja uusi edessä. Riemuun yhdistyy monella myös epätietoisuus, jopa ahdistus. Mitä haluan opiskella, mitä ”kannattaisi” opiskella? Mihin haen töihin? Mitä minusta tulee isona?

Suomalaisen koulutuspolitiikan ideologisissa lähtökohdissa yksi teema on korostunut vaalikaudesta ja hallituksesta toiseen: isänmaan toivot on saatava nopeasti opintojen pariin ja edelleen sukkelasti työelämään. Läpileikkaavia painopisteitä ovat olleet digitalisaatio, yksilöllistäminen, työ- ja elinkeinoelämälähtöisyys, yritys- ja korkeakouluyhteistyö, tutkintojen tehostaminen sekä innovaatioiden kaupallistaminen. Keskiössä on ollut se, miten tutkittu tieto muuttuu mahdollisimman jouhevasti käytännölliseksi ongelmanratkaisuksi ja markkinoilla myytäväksi tavaraksi tai palveluksi.

Esimerkiksi yliopistojen valintakoepisteytystä on justeerattu yllä mainittua tavoitetta palvelevaan suuntaan. Pitkä matematiikka antaa eniten valintapisteitä kaikkiin hakukohteisiin. Lisäksi yliopistot ovat voineet valita luonnontieteellisesti painotetun pisteytyksen, jossa matematiikkaa ja luonnontiedeaineita korotetaan kertoimilla entisestään, kun taas humanistis-yhteiskuntatieteellisten aineiden pisteitä on puolestaan madallettu.

Kuvaava esimerkki uudistusretoriikasta on Juha Sipilän lausahdus vuodelta 2016, että ”15-vuotiaana tehdään päätöksiä, jotka ratkaisevat osaltaan jopa teollisuutemme tulevan kilpailukyvyn”. Pääministerinä toimiessaan Sipilä muistutti usein sekä nuoria että oppilaitoksia matematiikan ja luonnontieteiden tärkeydestä. Hän sanoi pelkäävänsä, että Suomi menettäisi mahdollisuuden olla edelläkävijä teknologisessa kehityksessä.

Pitkän matematiikan kirjoittajien osuus ei ole kuitenkaan vähentynyt viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana abiturienttien keskuudessa. Fysiikan ja kemian kirjoittajamäärät ovat päinvastoin nousseet, vaikka ikäluokat ovat pienempiä. Perinteisten humanististen reaaliaineiden yo-kirjoitussuosio on ollut jo ennestään laskussa. Koulutuspolitiikkakin on politiikkaa, joka syntyy ideologisten kamppailuiden, lobbauksen, arvovalintojen ja ristiriitojen paineessa.

Uudistuspuheet konkretisoituvat nuorten harteilla, kun ”inhimillistä kapitaalia” hoputetaan kasvattamaan kilpailukyvyn nimissä. Veronmaksajien rahoista kustannettu kallis investointi korvien väliseen pääomaan ei saa valua hukkaan. Entäpä jos haluaakin etsiä rauhassa suuntaansa, elää ja kokeilla tai on kiinnostunut alasta, jonka hyötyä on vaikea perustella konkreettisin mittarein?

Hitaudessa ja haahuilussakaan ei ole mitään väärää, päinvastoin. Historia osoittaa, että moniin hyödyllisiin ja suorastaan mullistaviin keksintöihin voidaan päästä odottamattomia teitä pitkin sattumankin siivittämänä. Esimerkiksi antiikin Kreikassa Arkhimedes keksi nostetta koskevan lainalaisuuden ollessaan kylvyssä. Ilman ymmärrystä nesteen siihen upotettuun kappaleeseen kohdistamista voimista esimerkiksi laivanrakennus olisi melkeinpä mahdotonta. Isaac Newton puolestaan oivalsi 1600-luvulla painovoiman periaatteen jouduttuaan sulkeutumaan kotiinsa paiseruton riehuessa hänen opinahjossaan. Putoilevat omenat kiinnittivät puutarhassa vaellelleen Newtonin huomion. Molemmat heistä olivat pureksineet näitä ilmiöitä vuositolkulla.

Sivistys – kirjojen ja sydämen – on aina myös tärkeää ja merkityksellistä ilman, että sitä alistetaan välineeksi mihinkään. Esimerkiksi kaunokirjallinen teos tai vaikkapa näytelmä on päämäärä itsessään. Niiden itseisarvoinen merkitys syntyy tekijän, teoksen ja vastaanottajan vuorovaikutuksessa. Seurauksena ymmärrämme hieman enemmän itseämme, muita ihmisiä ja ympäristöämme. Samalla opimme vähän kerrallaan jotain uutta maailman ristiriitaisuudesta ja moniäänisyydestä.

Tämä prosessi on kuitenkin hidas, eikä sitä oikein voi pukea objektiivisesti mitattavaan muotoon. Saksalainen yhteiskuntafilosofi Max Horkheimer varoittelikin aikanaan sattuvasti, että sivistäminen ei saa muuttua valmistamiseksi. Valmistaminen ei jätä kohteelleen aikaa, aika minimoidaan. Horkheimer korosti, että aika merkitsee rakkautta. Asialle, jolle annan aikaa, annan rakkautta. Antakaamme ajan hallita, sillä se on neuvonantajista viisain.

Jouni Tilli

Kirjoittaja on reisjärvinen dosentti, joka tutkii poliittista ja uskonnollista vallankäyttöä retoriikan näkökulmasta. Tällä palstalla hän pohtii muun muassa Selänteen alueen kuntapolitiikan ihmeellistä maailmaa.

#