maanantai 20.9.2021 | 14:07
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Marko Laitinen palasi betoniviidakosta Pyhäjoen rannalle – Työ antaa elämälle sisältöä ja mahdollisuuden rakentaa haaveitaan

Outi Levä
To 2.9.2021 klo 10:00

Aurinko pilkistelee pilven takaa. Omenat punaavat poskiaan. Pyhäjoki lipuu ohi. Pihapiirissä vallitsee rauha. Istumme terassilla. On hiljaista.

– Vietin täällä lapsuuteni. Asuin Herrakoskella yli kymmenen vuotta. Tykkäsin olla maalla. Joki oli vieressä, oli pitkästi rantaviivaa eli puitteet olivat loistavat, muistelee Marko Laitinen lapsuuttaan.

Viisitoistavuotiaana Laitinen lähti Ouluun ja sanoo käyneensä koulunsa vaihtelevalla menestyksellä Ylivieskassa, Kokkolassa ja Oulussa.

– En tykännyt isoista luokista. Pääsin oppisopimuksella Anttilaan ja sain ammatin. Kävin armeijan Hiukkavaarassa. 90-luvun alussa työsopimukseni muutettiin tarvittaessa töissä olevaksi ja viikkotunnit putosivat kolmeenkymmeneen tai työpisteeni olisivat olleet kahdella eri osastolla, neljä tuntia molemmissa. Soitin Porvooseen biologiselle isälleni ja muutin hänen nurkkiinsa.

Soitto paikalliseen K-kauppaan ja parin päivän päästä Laitinen oli töissä. Myöhemmin hän kiersi Etelä-Suomea. Työtä riitti ja myös yrittäjänä Laitinen toimi. Vaimokin löytyi töistä.

– Olin töissä pitseriassa. Tuleva vaimoni oli käynyt asiakkaana pari kertaa. Jokin viehätti hänen olemuksessaan. Kysyin häntä tupakalle takahuoneeseen. En polta, hän sanoi. Mä poltan, en kysynytkään poltatko, kun tulisitko seuraksi takahuoneeseen seuraksi. No, jos mää sitte tuun. Viikon sisällä olimme bestiksiä, reilun vuoden kuluttua kosia päräytin. Vaimoni halusi vihkimisen Tuomiokirkkoon, johon oli kolmen vuoden jono. Onnistuimme saamaan peruuntuneen ajan. Katajanokan Satamahotelli oli sekoillut juhlavarauksemme, mutta avasi meille ovensa, vaikka paikka oli juuri suljettu. Sain itselleni maailman ihanimman vaimon ja maailman parhaan anopin!

Pizzerioissa Laitinen sanoi tienanneensa tuohon aikaan “hemmetisti”, kun teki paljon työvuoroja. Häiden jälkeen hän aloitti itse yrittäjänä. Maahanmuuttajat valtasivat pian alan eikä yrittäminen lyönyt enää leiville.

– Menin töihin Kauniasten postiin, valtion leivänhän piti olla pitkä ja kapea. Sitten työskentelin useita vuosia Sokoksen päävarastolla. Selkäni ei kestänyt. Vaimoni yllytyksestä hain ja pääsin raitiovaununkuljettajakoulutukseen ja ratikkakuskiksi.

Työ piti Laitisen pääkaupunkiseudulla. Koirien kasvatus ja kouluttaminen oli pariskunnan yhteinen harrastus. Se vei heitä pitkin Suomea ja ympäri Eurooppaa.

– Sitä kesti kymmenkunta vuotta. Joka viikonloppu ”juoksin” täällä, kun äiti ei hallinnut enää tilannettaan. Kodinhoito supistui lähinnä lääkkeiden jaoksi ja joskus sanoin, että ottakaapa imuri käteen. Paloin loppuun. Tulin ”kotiin” Herrakoskelle. Parin vuoden päästä äiti nukkui pois.

Laitinen palasi Pyhäjoen rannalle. Hän osti keltaisen talon, kun ihastui pihapiirissä olevaan hirsihuvilaan. Terassi on Laitisen voimapaikka. Sisällä on kaksi lasivitriiniä täynnä koiraharrastuksen palkintopystejä. Päärakennuksessa kamarin seinän täyttää satojen videoelokuvien kokoelma. Satojen Tex Willereiden kokoelmasta riittää lukemista jokaiselle päivälle. Karaokesta Laitinen innostui muutama vuosi sitten.

– Työ antaa elämälle sisältöä ja sitten voi rakentaa omia haaveitaan. Ikinä ei ollut ajatus muuttaa Helsinkiin betoniviidakkoon. Siellä on liian pienessä paikassa liikaa ihmisiä. Se ei ole ihmisen elämää, miettii Laitinen pihahuvilansa terassilla.

#