maanantai 20.9.2021 | 13:31
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Ilmari Luhtasela kolumnissaan: Perhe ja suku tärkeitä

To 2.9.2021 klo 13:30

Afganistan on tullut tiedotusvälineiden kautta tunnetuksi kaikille suomalaisille. Maassa on käyty sotia jo vuosikymmenien ajan. Sinne on yritetty rakentaa rauhaa, mutta monta ongelma on vielä voitettavana ennen kuin Afganistanissa voidaan ryhtyä elämään normaaliin tapaan. Sota ja sisäiset levottomuudet ovat luoneet maahan epävarmuuden ilmapiirin. Aseelliset yhteenotot etenkin asutuskeskuksissa ovat olleet yleisiä ja pelon ilmapiiri päivittäistä.

Filosofian tohtori Kaija Pasanen Pihtiputaalta asui Afganistanissa 33 vuoden ajan. Siitä on jo aikaa, kun Haapajärven rotaryklubi oli kutsunut Pasasen vieraaksi ja kertomaan tämän paljon nykyisin esillä olevan maan asioista. Katsaus toki sivusi sotaakin, mutta ennen muuta siinä tarkasteltiin maan tilannetta tavallisten ihmisten ja heidän elämänsä näkökulmasta.

Kaija Pasanen kävi aikoinaan oppikoulua Viitasaarella, josta tuli ylioppilaaksi. Hän opiskeli kemiaa ja farmasiaa ja väitteli filosofian tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa vuonna 1977. Vuodesta 1978 lähtien hän työskenteli Afganistanissa. Työskentelyolot siellä olivat välillä erittäin vaikeat vuosikymmeniä kestäneiden sotien ja väkivaltaisuuksien vuoksi. Tästä huolimatta Kaija Pasanen on pystynyt antamaan merkittävän panoksen Afganistanin terveydenhoidolle muun muassa silmäsairauksia parantavien nesteiden valmistuksessa ja farmaseuttien kouluttajana. Hän on toiminut Afganistanin terveysministeriön lääkelaboratorion asiantuntijana. Suomalaisten Kemistien Seura ry on palkinnut Pasasen vuonna 1987, ja Sayed Jamaluddin Afghani -mitalin hän sai vuonna 1991 työstään Afganistanin hyväksi. Suomen Afganistanin suurlähettiläs Tarja Laitiainen luovutti filosofian tohtori Kaija Sohvi Pasaselle tuonnottain Suomen Leijonan ritarimerkin Kabulissa Afganistanissa järjestetyssä tilaisuudessa. Tasavallan presidentti myönsi Pasaselle kunniamerkin 6. joulukuuta 2003.

Haapajärvellä käydessään tohtori Kaija Pasanen muisteli Afganistanin vuosiaan. Hän oli siellä aikoinaan lähetysseura Kylväjän palveluksessa. Hän sai 1982 kutsun siirtyä Afganistanin terveysministeriöön lääkelaboratorion kemistiksi. Koulutukseltaan kemistinä Pasanen on ollut YK:n asiantuntijana Kabulissa terveysministeriössä. Kaija Pasanen on käytännössä nähnyt, miten suuri merkitys on ollut mm. maailmanlaajuisella rotaryjärjestön rokotuskampanjalla polion voittamiseksi. Sodan ja levottomuuksien vuoksi hallinto ei maassa pysty toimimaan kunnolla. Olot ovat monessa suhteessa puutteelliset ja avun tarve todella suuri.

Kaija Pasanen siirtyi eläkkeelle tammikuussa 2009 ja palasi takaisin Suomeen. Vielä eläkkeelle siirtymisensä jälkeenkin hän on ollut muutaman kuukauden ajan Afganistanin terveysministeriössä Kabulissa ja seurannut vielä Agfanistanin tapahtumia. Vuosikymmeniä paikan päällä olleena hän o tuntenut tilanteet ja tietää, miten vaikeaa noissa oloissa on kehittää yhteiskuntaa ja sen rakenteita. Perhe ja suku ovat tärkeitä. Tohtori Kaija Pasanen sanoo miettineensä mistä afgaanit ovat saaneet elinvoimansa.

”Voisimmeko mekin suostua miettimään ja keskustelemaan perhearvoista ja ottaa oppia afgaaneilta”, kysyi Kaija Pasanen, joka on nähnyt afgaanilaista yhteiskuntaa vuosikymmenien ajan sisältä päin. Hän sanoo miettineensä mistä he ovat saaneet elinvoimansa. Se on tämä Suomessakin niin paljon puhuttu yhteisöllisyys. Afgaaneille perhe, suku, vanhempien kunnioittaminen ja elämänkokemusten kuunteleminen on ollut vuosituhansia voimavara, joka on auttanut heitä selviytymään. Tohtori Kaija Pasasen mielestä voimme oppia arvoista afgaaneilta.

Afgaaneilla on monia isoja ongelmia ratkaistavana. Haapajärvellä tuonnottain käydessään Pasanen sivusi näitäkin aiheita, mm. huumeongelmaa ja talebanien toimintaa. Hän on itse ollut mukana monenlaisissa työtehtävissä ja nähnyt ne käytännön ongelmat, mitä sota ja levottomuudet aiheuttavat. Hän on nähnyt läheltä myös perheiden elämää. Hän kertoi olleensa paikallisissa häissä noin 50 kertaa. Avioliitot ovat usein ns. järjestettyjä avioliittoja. Yhteiskunta on erilainen. Perinteet ovat vahvat. Suvuilla ja heimoilla on suuri käytännön merkitys, koska esimerkiksi mitään yhteiskunnan puolelta järjestettyä vanhustenhuoltoa ei ole juuri ollut.

Seuraamme näinä päivinä taas tavallista tarkemmin mitä Afganistanissa tapahtuu.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja Haapajärveltä

#