torstai 29.7.2021 | 06:27
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Entiset Miilurannan koululaiset tapasivat Kärsämäellä

Outi Levä
Pe 16.7.2021 klo 14:00

Iloinen puheensorina kantautuu portaille asti. Miilurannan koululle on palannut joukko entisiä oppilaita.

– Olemme koolla nyt neljättä kertaa, ensimmäisen kerran tapasimme kahdeksan vuotta sitten ja sen jälkeen parin vuoden välein. Mukana on ollut kolme-neljäkymmentä, tällä kertaa mukaan ilmoittautui neljäkymmentäkaksi. Ehkä eniten, vaikka joku on jäänyt pois, mutta uusiakin on tullut mukaan, sanoo kokoontumisidean isä ja puuhamies Pekka Kuosmanen.

Kokoontumispäivä on Kärsämäki-viikon lauantai. Järjestelyjä hoiti Kuosmasen kanssa Asko Korhonen. Mukaan piti ilmoittautua kesäkuussa, sillä ruokailut ja kahvit tilattiin Luonnon Sylin Virpi Ruotsalaiselta. Mukana on myös puolisoita ja koululaisten vanhempia, kuten Matit Saaranen ja Tuovinen.

Kouluaikaisten muistojen ja konnuuksien ketju on loputon. Yhden pöydän täyttävät Liisa Kurvinen, Anja Mikkola ja Kaarina Koivisto sekä Haapalehdon sisarukset Silja Kärkkäinen, Irmeli Karjalainen, Eila Ekehölt, jotka ovat tulleet Ruotsista.

Eila on asunut Gävlessa pian kuusikymmentä vuotta ja sanoo, että vaikka Ruotsi tuntuu jo kotimaalta, Miiluranta tuntuu yhä tutulta ja kun tänne tulee, mieleen nousee runsaasti muistoja.

– Hain Kaarinan aina kouluun aamuisin, sanoo Eila, johon Kaarina:

– Aina. Se oli mukavaa.

Miilurannan koulussa oli aikoinaan kolme opettajaa ja toistasataa oppilasta. Koulupiirirajat olivat luovia. Loukkolan ja Raudaskosken talot olivat vastakkaisilla puolilla tietä. Loukkolan lapset kävivät koulua Miilurannalla ja Raudaskoskien Sydänmaassa.

Koulukiusaamista ei muista kukaan, mutta pikku kolttosia senkin edestä. Moni muistelee hyyssijuttuja: miten kurkittiin hyyssin alle. Kerran joku oli piirtänyt hyyssin seinään kirkkoveneen. Opettaja Seppo Kauniskangas vaati jynssäämään piirroksen pois. Kuosmasen Pekka hioi piirroksen viivaa myöten. Ei auttanut vaikka poika sanoi tehneensä kuten opettaja oli käskenyt. Jälki-istuntoa tuli. Jorma Anttila tunnustaa vetäneensä leteistä Prättälän Helviä ja pistelleensä kynällä Pinolan Hilkkaa, joiden takana istui. Monet Miilurannan koulun kasvateista lähtivät leivän perässä maailmalle. Eräs kotona käynti päättyi pitkään kävelyyn asemalle.

– Oltiin menossa junalle. Matkahuollossa juotiin kaljat ja sitten noustiin linja-autoon. Someronmäellä alkoi pissattamaan. Jäin autosta ja kävelin loppumatkan. Ehdin kuitenkin junaan.

Kaarina Koivisto on oikeassa: porukkaa ei saa hiljaiseksi millään. Kuosmanen yrittää kuitenkin viritellä “nuoriso-osaston perustamista”. Irmeli Karjalainen sanoo, että tällainen tapaaminen on aivan mahtava. Onko ihme, että Seija Kaskettin ehdotuksesta seuraava tapaaminen päätetään jo ensi kesäksi? Miilurantasista on malliksi joka kylälle!

#