torstai 29.7.2021 | 04:58
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Luonnonvarakeskus julkaisi Susikanta-raporttinsa: Susien määrä lisääntyy ja laumojen koko kasvaa – Suurinta lisäys on Länsi-Suomessa

Outi Levä
To 17.6.2021 klo 06:00

Viime viikolla Luonnonvarakeskus (Luke) tiedotti tekemästään Susikanta Suomessa maaliskuussa 2021 -raportista. Sen mukaan maaliskuussa 2021 Suomessa oli susia 90 prosentin todennäköisyydellä 18-25 susiparia ja 32-38 perhelaumaa. Susireviirejä oli yhteensä 54-59.

– Perhelaumojen määrä oli noin 16 % suurempi kuin vuotta aikaisemmin maaliskuussa 2020 ja parien määrä noin 23 % suurempi. Uusista reviireistä valtaosa syntyi läntiseen Suomeen, kertoi tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukesta.

Pohjois-Pohjanmaalla susia on Kojolan mukaan ”tavallista enemmän”. Sudet asustavat Oulun eteläpuolisella alueella, josta vahvan susikannan alue jatkuu itärajan tuntumaan, aina Pohjois-Karjalaan asti. Pohjois-Pohjanmaalla arvioidaan olevan viisi perhelaumaa, yksi epävarma pari tai perhelauma ja kaksi kahden suden asuttamaa reviiriä, yhteensä noin neljäkymmentä sutta.

Läntisen Suomen reviirit ovat Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Haapajärven reviiri Nivala-Haapajärvi -tien lounaispuolella on raportin mukaan epävarma perhelauma. Reviirin koko on vajaa tuhat neliökilometriä. Kahdesta sudesta on viime vuoden lopulta havaintoja seitsemän ja 3-7 yksilön laumasta 23. Tammi-helmikuussa vastaavat havainnot ovat neljä ja kymmenen havaintoa 3-4 yksilön laumasta. Kiimatiputtelua on havaittu. DNA-näytteitä on kerätty 15.

Nivalan reviirin epävarma perhelauma on rajattu Nivala-Haapajärvi -tien koillispuolelle. Havaintoja on susiparista ja 3-9 yksilön laumasta. Lähialueilla laumoja on Vihannissa, Pyhäjoella, Pulkkilassa, Rantsilassa, Kiuruvedellä ja Maaninka-Kiuruvesi-Pihtipudas -alueella sekä Muhos-Utajärvi -alueella. Pareista havaintoja on Kalajoelta ja Revonlahdelta (Liminka-Ruukki-Siikajoki). Reisjärvi-Sievi -alueelta on havaintoja myös, mutta raportin mukaan siellä ei ole pari- eikä laumareviiriä. Rytkyn reviiri lienee muodostumassa Lapinlahdelta Pyhäjärvelle ulottuvalle alueelle, havaintoja on kahdesta sudesta.

– Suomen susikanta on 2000-luvulla välillä kasvanut, välillä vähentynyt. Perhelaumojen määrä on kasvanut vuodesta 2017 lähtien ja oli maaliskuussa 2021 suurempi kuin kertaakaan aiemmin vuosijaksolla 1996−2021, sanoo Kojola.

Susikanta vaihtelee vuosittain, mutta viime vuonna susireviirit ovat kasvaneet erityisesti Länsi-Suomessa sekä Kainuun ja Pohjois-Savon alueella. Havaintoja kirjataan Tassu-järjestelmään lähinnä metsästäjien toimesta, mistä Kojola kiittää aktiiveja. Susien jätöksiä on kerätty DNA-tutkimuksia varten. Tulosten pohjalta kehitettyllä ennustemallilla arvioidaan susien määrää.

– Maaliskuussa 2022 reviirejä ennustetaan olevan 53−83, joista laumoja 90 prosentin todennäköisyydellä 21−43, kertoo Luken erikoistutkija Samu Mäntyniemi.

Susien määrän arvioidaan kasvavan vuosittain jopa viidenneksen, sillä ruokaa riittää ja pentutuotto on hyvä.

– Läntisen Suomen perhelaumojen yksilömäärä on noussut. Vuonna 2020 se oli 5,1, tänä vuonna 6,7, kertoo Kojola.

#