perjantai 18.6.2021 | 12:51
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Selänne-lehti luontoretkellä: Jääkausi näkyy Haapajärvellä, Tynnyrikosken maisemissa edelleen

Hannu Virtanen
Ke 9.6.2021 klo 20:00

Haapajärvellä Kumisevan kyläyhdistys on tehnyt hienoa työtä Kalajoen yläjuoksulla sijaitsevan Lohijoen alueen retkeilyreittien kunnostuksessa. Käynnissä oleva Retkeilevä Haapajärvi -hanke on mahdollistanut rahoituksen alueelle tehtyihin uusiin rakenteisiin, rakennustyöt ja polkujen kunnostukset kyläyhdistys on toteuttanut talkoovoimin.

Yksi aloituspiste reitille on Tynnyrikosken parkkipaikka.

Auton voi jättää ennen koskea oleville paikoille, josta polku lähtee mutkittelemaan jokivartta pitkin etelän suuntaan.

Heti reitin alussa, varsikin tulvavesien aikaan Tynnyrikoski on upeaa katseltavaa. Vedet virtaavat vauhdilla kohti Varisjärveä ja sieltä Hautaperän tekoaltaan kautta Kalajokeen.

Polku jatkuu harjumaiseman päällä ja joki virtaa se vierellä monin paikoin syvässä kanjonissa.

Täällä on vielä erityisen hyvin nähtävissä Muinaispäijänteen mahtiuoman merkit.

Jääkauden jälkeen, nykyisen Päijänteen ja Saimaan alueella sijainnut suurjärvi laski vetensä Suomenselän kannaksen läpi Kalajokea pitkin Pohjanlahteen.

Joen reuna-alueet, molemmin puolin ovat suojeltuja. Rantamaisemat vaihtelevat lehtomaisista, rehevistä havu ja lehtipuumetsistä, kuiviin jyrkkäreunaisiin männikkökankaisiin.

Retkelle kannattaa ottaa kiikari mukaan. Rannan kelo- ja lahopuissa viihtyvät monenlaiset linnut. Tikoista käpytikka, pohjantikka ja palokärki pesivät täällä. Myös eri tiais- ja rastaslajit sekä leppälintu ja käki viihtyvät jokirannan tuntumassa.

Kasveista alueellamme hieman harvinaisempi, jo huhtikuun lopulla toukokuun alussa kukkiva näsiä löytyy muutamasta kohdasta rantaa.

Itse joessa asustaa rauhoitettu ja erittäin harvinainen purotaimen. Se on ilmeisesti yksi muoto siitä taimenesta, joka on aikoinaan asunut Kalajoessa.

Polku soveltuu mainiosti koko perheen retkeilyyn ja sitä on helppo kiertää eri mittaisina reitteinä, tai kuljeskella edestakaisin lyhyempinä pätkinä.

Tulistelupaikkana reitillä toimii Pitkänkankaan urheilualueen lähtöpaikalla sijaitseva viihtyisä kota.

#