perjantai 18.6.2021 | 12:18
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Heikki Syrjäniemi pakinassaan: Motokone oli möyrinyt Kuivikonlähteen ympäristössä

Ke 2.6.2021 klo 18:30

Maanantai-iltana päätin rauhoittaa keskushermostoani keväisellä luontoretkellä. Olen nimittäin kuullut terapeuttien mainostavan luontoa todelliseksi lääkkeeksi kiihkeän ajan aiheuttamaan stressiin. Ripustin kiikarin kaulaan ja suuntasin autonkeulan kohti upeita Pitkänkankaan harjuja, jotka ovat aikoinaan muodostuneet jääkauden myllerryksessä. Perillä minua kohtasi hirmuinen täystuho. Soraharjuja oli jyrsitty kilometritolkulla betoniteollisuuden raaka-aineiksi. Sorakuoppien jäätyä taka-alalle, harjun rinteillä ammotti laajat avohakkuut. Eikä harjun toiselle puolelle ollut asiaa. Puolustusvoimat on kieltänyt ukaaseillaan tyhjänpäiväisten töllistelijöiden läsnäolon alueella.

Päätin paeta Kuivikonlähteelle, jota olen pitänyt yhtenä Selänteen alueen ihmeellisimmistä ja hienoimmista paikoista mitä luontoäiti voi maan päällä kätkeä. Pieksämäen Aulis johdatti minut aikoinaan lähteelle ja olen siitä lähtien käynyt katsomassa kirkkaan lähteen pinnasta heijastuvaan kuvastimeen. Viime vuosina olen nähnyt kuvastimesta vain vanhenevan äijän ja ohi kulkevia poutapilviä, mutta onhan sitä siinäkin. Kuivikonlähde on kätkeytynyt kosteaan kuusikkoon. Maasta uhkuu vihreydessään mehevä karhunsammal ja oravanmarjan lehdet avautuvat kohti uutta kesää. Lähteen pohjassa käy kuhina, kun kirkas vesi pulppuaa maan uumenista ja pyörittää valkoista hiekkaa pyörteillään.

Tällä kertaa käynti Kuivikonlähteellä ei tuonut kaipaamaani mielenrauhaa luontoelämyksistä. Monitoimikone oli iskenyt kaikella raivolla lähdettä ympäröivään metsään ja rämeeseen. Alueella oli tehty täydellisiä avohakkuita. Vain lähteen ympärillä ollut kuusikko oli jätetty rauhaan. Puut oli kaadettu ja kuljetettu sellutehtaiden keittokattiloihin ja sieltä edelleen kartongin raaka-aineeksi Kiinaan.

Kauempana kukkui sentään vielä käki. Mutta minä katsoin raiskioita äimänkäkenä. Tein pienen kierroksen rämeellä katsoakseni hillan kukintoja. Motokoneen jättämien syvien uomien reunoilla kasvoi valkoisia hillankukkia. Hallan kylmä kieli oli tuhonnut rämeen laidalla kukoistaneet mustikankukat. Niin taisi käydä seuraavana yönä hillankukillekin.

Olen aina yrittänyt ymmärtää luonnonvarojen hyötykäytön, talouskasvun, lentämisen ja joskus jopa makean elämän jukujukumaineen. Mutta Kuivikonlähteen ympäristön olisin jättänyt rauhaan helmipöllöjen pesimäpaikoiksi.

Kirjoittaja on Selänne-lehden grand old man

#