perjantai 18.6.2021 | 11:37
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Veijon luontopalsta: Viikko karhujen mailla – Karhu tippui jäihin

Ke 26.5.2021 klo 15:13

Vietin taannoin viikon ajan Kuhmon Vartiuksessa, Bear Centressä kuvaamassa karhuja ja ahmoja. Tavoitteena oli päästä näkemään myös ”valkoinen karhu”, jonka pääsin näkemään ja kuvaamaan viime vuoden syksyllä samalla alueella missä nyt olin kuvaamassa. Lumiksi nimetty karhu on saanut kansainvälistä huomiotakin harvinaisen värityksensä takia. Kyseisellä karhulla on geneettinen vajavaisuus jota kutsutaan leukismiksi. Leukismia esiintyy useilla eläimillä ja karhuillakin, mutta kyseinen karhu on poikkeuksellisen vaalea.

Vaikka suurin osa tällä reissulla näkemistäni karhuista olivat erityisen arkoja, pääsin niitä kuitenkin näkemään ja kuvaamaan. Karhuja ei ensimmäisenä ja toisena iltana ja yönä näkynyt, mutta sain vakiovierailijaksi käpytikan, joka oli hyvin kiinnostunut ruuasta ja siitä, kuka mahtoi kojussa oleskella.

Aamuherätykseeni en tarvinnut herätyskelloa, vaan tikka hoiti sen poikkeuksellisen tehokkaasti hakkaamalla kuvauskojuni seinään. Ensimmäisenä aamuna tuo erityisen tehokas herätyskello vielä nauratti, mutta toisena päivänä se ei enää niin paljon naurattanut. Ensimmäisen illan ja yön aikana lunta tuiskutti ja tuuli niin kovaa, että viima tuntui luissa asti, vaikka sainkin olla kojun suojassa ja makuupussin sisässä.

Kolmantena kuvauspäivänä sää selkeni ja sain tiedon, että tuoreita karhun jälkiä oli alueella nähty. Matkalla kuvauspaikalleni näinkin tuoreita karhun jälkiä ja tuumailin mahtaisinko nähdä karhun jopa matkan varrella. Alkuillasta iso uroskarhu saapui alueelle. Se oli selvästi pitkien talviunien jälkeen hyvin laiskanoloinen liikkeissään. Karhu viipyi alueella noin puolen tunnin ajan ja sain tyytyväisin mielin olla, että pääsin edes näkemään karhun.

Sunnuntaipäivänä menimme Bear Centren oppaan, Juho Karjalaisen kanssa yhdessä kuvaamaan erään jäätyneen lammen reunalle. Karjalainen meni kauempana sijaitsevaan kojuun, joka oli minun kojustani n. 60-70 metrin päässä. Ajattelimme, että olisi huomattavasti paremmat mahdollisuudet saada karhuista kuvia, kun sijoitumme eri paikoille. Uroskarhu kävikin näyttäytymässä noin klo 22 aikaan, mutta säikähti, kun huomasi kuvausluukun kankaan heiluvan. Noin klo 23.30 aikaan alueelle ilmestyi karhupariskunta, jotka olivat erittäin arkoja. Välillä karhut katosivat, mutta tulivat alueelle myöhemmin uudestaan. Uroskarhu hiippaili Karjalaisen kojun lähettyvillä, mutta pälyili välillä kumppaninsa suuntaan, kun jää alkoi rasahdella naaraan tassujen alla. Olin naaraskarhusta noin 70-80 metrin päässä ja kuuntelin pettävän jään ääniä, kunnes sitten jää lopulta petti karhun tassujen alla. Naaraskarhu tippui jäihin ja ajattelin ensimmäisenä, että nyt taitaa käydä karhulle pahasti. Kun karhu kamppaili jäiden seassa, uroskarhu lähti juoksun kanssa kumppaninsa luo. Karhun voimilla ja pitkillä, terävillä kynsillä selviytyminen jäistä oli karhulle kuitenkin suhteellisen helppoa, vaikka se ei aluksi siltä näyttänytkään. Naaraskarhu pääsi hetken kuluttua maihin ja ravisteli kastuneen turkkinsa kuivemmaksi.

Tapahtumana tuo oli erittäin harvinainen, jonka sain kokea ja ajattelin, että tuskin koskaan enää tulee toista vastaavanlaista tilannetta eteen. Hieman tuon tapahtuman jälkeen yritimme mennä yöpuulle, kunnes hetken kuluttua kuului ulkoa isoäänistä puuskutusta ja olin varma että se oli tämän jäihin tippuneen karhun ääntelyä. Juho laittoikin minulle lähes heti tuon tilanteen jälkeen viestin, että jäihin tippunut karhu oli ylittänyt lammen juoksemalla. Karhu ei siis antanut periksi, vaan päätti ylittää tuon jäätyneen lammen vaikka jää oli heikkoa. Tuosta voi päätellä, että karhu on rohkea, periksiantamaton metsän kuningas, joka selviytyy hyvin haastavistakin tilanteista.

Kaiken tuon tapahtuman jälkeen unen saanti ei ollut aivan helppoa adrenaliinin virratessa suonissa. Aamulla seitsemän aikaan, kun poistuimme paikalta, juttua riitti kun kertasimme illan ja yön tapahtumia. Tapahtumarikas yö antoi kyllä lisävirtaa kuvaamiseen, vaikka luontokuvaaminen ei ole aina niin ”glamouria”.

Seuraavana kuvausiltana ja yönä en enää karhuja nähnyt, mutta aamulla, kun olin pakkaamassa tavaroitani reppuun ja ottanut kameran pois kuvausluukun kohdalta, huomasin ahman juoksevan noin klo 6 aikaan suoraan kuvauspaikkaani kohti. Ajattelin, että taitaa tämä tilanne mennä ohi, koska kamera oli jo otettu pois. Villieläimet ovat hyvin arkoja ja tarkkoja ja huomaavat kyllä yleensä kaikenlaisen ylimääräisen liikkeen. Päätin kuitenkin yrittää ja nappasin kamerani repusta ja tarkkailin samalla ahman liikkeitä. Aina, kun ahma katsoi sekunninkin ajan muualle, siirsin kameran hitaasti luukkua kohti. Lopuksi sainkin ujutettua kameran luukulle ja pääsin kuvaamaan ahmaa. Kyseinen ahma oli noin 10 minuuttia paikalla ja lähti juoksun kanssa pois. Tyytyväisin mielin otin kamerani pois luukun kohdalta ja laitoin sen takaisin reppuun. Tavaroita pakatessani mietin, että kohta pääsee aamupalalle ja tarkistamaan viikon ajalta ottamiani kuvia. Mutta pakkaaminen jäi taas kesken, kun huomasin toisen ahman juoksevan täysin samaa reittiä, mistä toinenkin ahma oli tullut. Tilanne alkoi jo naurattamaan, koska kaikki tapahtui lähes samalla kuviolla. Tämäkin ahma oli noin 10 minuuttia paikalla ja lähti myös juoksun kanssa pois.

Tämän jälkeen sain lopulta pakattua tavarani ja lähdin kävelemään asemapaikkaani, vanhaa rajavartioston kämppää kohti ja nautin samalla lintujen laulusta ja raittiista ilmasta. Eipä voisi paremmin aamu alkaa! Vietettyäni viikon ajan Kuhmon Vartiuksessa, sain kokea taas valtavan määrän upeita, unohtumattomia hetkiä. Siitä suuret kiitokset Bear Centrelle, joka antoi minulle erinomaiset puitteet päästä kuvaamaan alueen karhuja ja ahmoja.

Tätä juttua kirjoittaessani sain tiedon, että Vartiuksen alueelle on ilmestynyt vaalea karhu ja tarkoitukseni on lähteä sitä kuvaamaan tulevana viikonloppuna. Hienoa, että tämä harvinaisen värityksen omaava karhu on selvinnyt talven yli ja jatkaa seikkailujaan itäisessä Suomessa. Myös minä jatkan omia seikkailujani Kuhmon upeissa maisemissa kesän ja syksyn ajan.

Tätä luontokuvausretkeäni olivat tukemassa Selänne-lehti, Haapajärven kaupunki ja HASA. Suuret kiitokset tukijoilleni!

Veijo Toivoniemi

Veijo Toivoniemi on haapajärvinen luontokuvaaja. Hän kiertää ympäri Suomea tapaamassa ihmisiä, jotka tekevät työtä luonnon ja eläinten hyväksi, ja jakaa kokemuksensa lukijoillemme.

#