torstai 29.7.2021 | 05:23
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Tukkitallousneuvos Paavo J. Laajalahti kolumnissaan: Äitienpäivänä

To 6.5.2021 klo 10:31

Vain sydän äidin tunnet sen näin hellä on ja lämpöinen”.

Äitienpäivää vietämme toukokuun toisena sunnuntaina, tämä juhlapäivä on virallinen liputuspäivä, eikä syyttä. Äitienpäivän vietto alkoi viime vuosisadan alkupuolella Yhdysvalloissa, josta se levisi myös tänne meillekin. Suomessa äitejä alettiin juhlia itsenäisyytemme alkuvuosina.

Usein kuulee moitittavan Yhdysvalloista levinneitä erilaisia teemapäiviä humpuukiksi tai turhanpäiväseksi hömpötykseksi. Mutta äitienpäivän viettoa ei taida kukaan kyseenalaistaa, tämä juhla on juurtunut maamme juhlaperinteisiin niin, ettei se sieltä aivan hevillä poistu. Eikä ole syytäkään, äitien tekemä työ kodeissa ja työelämässä jää arkipäivässä usein vaille huomiota.

Äitejä juhlitaan monin eri tavoin, ruusuin, kakkukahvein ja lahjoin joko kotona tai hoitolaitoksessa. Myös valtiovalta muistaa ansioituneita äitejä presidentin myöntämillä ansiomerkeillä. Tuntuu siltä, että lähes jokainen äiti olisi ansiomerkin arvoinen siksi merkittävä on heidän osuutensa yhteiskunnassamme. Yksin asuvaa tai hoitolaitoksessa olevaa äitiä voi muistaa parhaiten käymällä hänen luonaan. Se on paras lahja, jonka yksinäinen äiti voi saada. Vaivanamme oleva korona on estänyt osittain läheisten vierailut hoitolaitoksiin. Tämä tilanne on kouristanut monen lapsen sydäntä, kun äidin tapaaminen on siirtynyt tuonnemmaksi. Myöskin suuremmat yhteistilaisuudet juhlia äitejä ovat estyneet vallitsevan tilanteen vuoksi.

Äiti, nuo neljä kirjainta tuovat meidän mieliimme oman äidin tai muistoja hänestä. Toki jollain on äiti voinut siirtyä iäisyyteen niin varhain, ettei muistijälkeä omasta äidistä ole jäänyt lapsen mieleen. Meillä jokaisella on äiti, jonka huolenpitoa olemme tarvinneet elämämme alkutaipaleella ja neuvoja myöhemminkin. Ensimmäiset muistot omasta äidistä on usein sieltä varhaislapsuudesta, muistot sisältävät huolenpitoa, hoivaa ja vaaroista varoittelua. Äidin rakkaus on sellaista ettei se unohdu mielistämme, se on säilyvää lämmintä tunnetta sisällämme.

Äitini lepää haudan levossa kirkkomaalla, johon hänet saateltiin reilut parikymmentä vuotta sitten. Monenlaisia muistoja tulvahtaa mieleeni, kun häntä muistelen, ääretön huolenpito ensimmäisenä. Tästä hyvänä esimerkkinä on neuvo, minkä sain kun lähdin suorittamaan asevelvollisuuttani. Äitini otti minusta valokuvan ennen lähtöä, istuin tuvan tuolille poseeraamaan. Vajaan kahden vuoden ikäinen siskoni tyttö Anne katseli vierestä tätä touhua, että tuleeko tuosta mitään valmista. Yritin saada tytön syliini, mutta se ei hänelle sopinut, liekö tukka ollut sekaisin tai vaatteet olivat liian arkiset. Tämä taisikin olla äidille ensimmäinen kerta, kun hän otti valokuvan ja saattoi olla myös ainoa kerta, kun hän kameraa käytti. Ohjeeni kameran käytöstä menivät hyvin perille, kuva onnistui ja on hyvässä tallessa vieläkin. Ja ne ohjeet tälle armeijareissulle olivat: ”Yritä päästä keittiölle, siellä pääset helpolla eikä tarvitse olla nälässä.” Enhän minä sinne keittiölle pyrkinyt, mutta panssarintorjuntaan minut kuitenkin määrättiin pyrkimättä. Myöskin metsätyöni olisivat jääneet hyvin vähiin, jos olisin äitini neuvoja noudattanut. Milloin ilma oli liian kylmä tai kuuma, myös vesi- tai lumisade estivät äitini mielestä metsään lähtemisen. Enhän minä näitä neuvoja noudattanut, jos olisin kuunnellut en olisi saanut tukkitallousneuvoksen arvonimeä Kanasen Untolta.

Äitienpäiväksi tapanani on ollut istuttaa haudalle orvokit, myöhemmin kesäkuun alkupuolella on kesäkukkien aika. Joskus ilma on ollut kolea, kun olen istutustyötä tehnyt, mutta kylmyys ei ole haitannut, kun lämpö tulee muistoista, jotka tulevat äidistä vuosikymmenten takaa. Nuo muistot elävät mielen sopukoissa ja tulevat lähelle vuodesta toiseen. Saan olla syvästi kiitollinen siitä, että minulla oli äiti, josta minulle jäi vain lämpimiä muistoja.

”Äiti pieni orvokit jo saa, niin kauniina ne kukoistaa. Jos sä äiti kulta hetken oottelet, orvokit saat multa kauniit siniset.”

#