lauantai 8.5.2021 | 21:18
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

MeiJän Kauppa on nyt osa Itsenäisten kauppiaiden M-ketjua – Kyläkaupan omistuspohja pysyy samana ja hinnat heilahtavat alaspäin

Emilia Tiitto
To 22.4.2021 klo 12:25

Muurasjärven MeiJän Kaupassa puhaltavat keväiset muutoksen tuulet. Huhtikuun alussa Muurasjärven Palveluosuuskunnan omistama kauppa siirtyi Tarmo-lähikauppaketjusta M-kauppojen ketjuun.

– Tarmo-ketju ilmoitti viime vuoden lopulla, että he tulevat lopettamaan ketjunsa kauppakadon vuoksi. He olivat neuvotelleet, että M-ketju ottaa suurimmat Tarmo-kaupat oman ketjunsa alle, osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Minna Turunen kertoo.

Osuuskunnan hallitus totesi M-ketjuun siirtymisen olevan MeiJän Kaupalle paras vaihtoehto. Toinen vaihtoehto olisi ollut niin kutsutuksi villiksi kauppiaaksi jääminen.

– Nyt saamme keskitetysti laajemmin tavaraa kuin aikaisemmin ja M-ketjun määrittelemillä hinnoilla, mikä tarkoittaa sitä, että hintatasomme tippui huomattavasti alaspäin. Lisäksi ketjun tuki on koko ajan taustalla.

M-ketju on Itsenäisten kauppiaitten vuonna 2006 perustama lähikauppaketju. Tällä hetkellä M-kauppoja on 57 ympäri Suomen.

– Aloitimme Meijän Kaupan kesällä 2018, joten ehdimme olla Tarmo-ketjussa vajaat kolme vuotta. Tarmoa on pidetty monin paikoin kalliina, ja kun teimme muutostöitä, huomasimme itsekin hintaeron.

Ainoa näkyvä muutos kaupan sisällä onkin hyllyjen reunoihin kiinnitetyt hintalaput.

– M-ketjulla on joka viikko ja kuukausi tarjouksia, joten meillä on esillä paljon tarjouslappuja, joita löytyy jokaisesta tuoteryhmästä. Vaikka pienellä kaupalla ei voi olla isojen markettien kaltaiset hinnat, pääsemme nyt kilpailemaan pienempien kauppojen kanssa.

Turunen iloitsee, että kauppa saa edelleen päättää valikoimansa itse: ketju ei pakota heitä ostamaan mitään. Valikoima muokataankin asiakkaiden toiveiden perusteella.

– Jokainen kauppa saa päättää itse ulkoasunsa ikkunoihin tulevia teippauksia lukuun ottamatta. Kun kelit sen sallivat, asennamme uudet teippaukset ikkunoihin.

Uuden ketjun myötä Meijän Kauppa on ottanut käyttöönsä uudet tilausrytmit ja osiltaan uudistetun kassajärjestelmän. Molemmat on suunniteltu helpottamaan työntekijöiden työtä.

Vaikka ketju muuttui, kaupan omistuspohja ei.

– Kaupan omistavat edelleen kyläläiset, mökkiläiset ja kauppaa tukevat tahot. M-ketjussa säilymme yhä itsenäisenä kauppana.

Kauppaan liittyvistä päätöksistä vastaa nelihenkinen osuuskunnan hallitus, jonka talousasioista Turunen vastaa. Kaupalla sen sijaan työskentelee yksi kokoaikainen ja kaksi osa-aikaista työntekijää.

– Kesäksi saimme palkattua kolme kesätyöntekijää, jotka ovat kylän omia nuoria, Turunen iloitsee.

MeiJän Kaupan kannattavuus perustuu Turusen mukaan kyläläisten talkootyöhön. Koska suurin osa talkoolaisista on ikääntynyttä väestöä, on korona-aika harmillisesti rajoittanut talkootyön mahdollisuutta.

– Vastikään kylän aktiiviryhmän naiset saivat idean ommella kaupalle talkoilla kestohedelmäpusseja. Kyläläiset lahjoittivat vanhoja verhokankaita, joista naiset ompelivat kaupalle yli 200 pussia.

Kestopusseja saa kaupalta mukaansa ilmaiseksi, ja Turunen vinkkaa, että pusseja on vielä noin puolet jäljellä.

– Monet sanovat unohtavansa ottaa kestopussin mukaan kauppaan tullessaan. Siksi omaa pussia kannattaakin säilyttää esimerkiksi kauppakassin sisällä, jotta se on mukana valmiiksi. Kierrätysmateriaaleista tehtyjen kestopussien käyttäminen on melkoinen ekoteko, ja varsinkin näin korona-aikana niitä on huomattavasti kätevämpi käyttää vaikeasti avattavien muovipussien sijaan, Turunen vinkkaa.

Talkoohenki ja yhteisöllisyys ovat MeiJän Kaupan elinehdot. Kevään muutostyöt ja kestohedelmäpussitempaus ovat tuoneet piristysruiskeen kaupan arkeen.

– Syksy ja talvi ovat kituaikaa kyläkaupalle, kun mökkiläisiä ei näy. Kauppa ei ole koskaan itsestään selvyys, vaan sen eteen tehdään työtä koko ajan, ja sen olemassa olosta täytyy muistutella ihmisiä.

12.6. vietetään valtakunnallista kyläkauppapäivää, jonka yhteydessä MeiJän Kauppa on yleensä viettänyt synttäreitänsä.

– Yritämme saada päivän yhteyteen tapahtuman, mikäli se vain on mahdollista. Moni on kaivannut yhteisöllisyyttä, ja ennen koronaa järjestimmekin joka kuukausi jonkin tapahtuman. Toivottavasti pääsisimme pian takaisin siihen arkeen.

#