perjantai 5.3.2021 | 05:26
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Urheilu

Kuukauden urheilija: Reisjärvinen Laura Aho osallistui ensimmäisiin yleisurheilukisoihinsa alle kaksivuotiaana: "Haaveilen urheilusta ammattina ja siitä, että pääsisin jonain päivänä Olympialaisiin"

Satu Kangas-Viljamäki
Pe 14.8.2020 klo 14:10

Laura Aho on yksi Reisjärven Pilkkeen lupaavimmista nuorista urheilijoista. Talvisin hän hiihtää ja kesät kuluvat yleisurheilun parissa.

– Yleisurheilun puolella olen ollut tähän saakka aika kaikkiruokainen, mutta nyt olen keskittynyt pääasiassa juoksuun, 12-vuotias Aho kertoo.

Nuoresta iästään huolimatta Aho on ehtinyt startata jo satoja kertoja, sillä ensimmäisiin yleisurheilukisoihin hän tietää osallistuneensa hieman alle kaksivuotiaana.

– En minä siitä muuta muista kuin sen, että siellä sain juosta niin paljon kuin kintuista lähti ja se oli hirmu mukavaa, Aho sanoo.

Yhä tänäkin päivänä Aho nauttii eniten hiihdossa sprintistä ja juoksussa 600 metrin matkasta.

– Ne on sellaisia matkoja, että koko ne saa vetää alusta loppuun niin paljon kuin kropasta lähtee. Toki hiihdän ja juoksen pidempiäkin matkoja, mutta niihin pitää asennoitua ihan eri tavalla ja säännöstellä voimia.

Määrätietoisen harjoittelu Aho kertoo aloittaneensa tänä vuonna.

– Treenaan kuutena päivänä viikossa, pääasiassa kerran päivässä. Joskus kahdestikin, mutta ihan hirveän tarkkaa ohjelmaa minulla ei vielä ole. Soitan iskälle usein töihin ja kysyn, että mitä tänään tehdään, Aho sanoo ja kertoo treenaamisen olevan mukavaa.

– Lenkille lähteminen ei harmita ollenkaan, sillä se palkitaan lopulta aina kisoissa.

Aho on panostanut tähän saakka suurimmat ”paukkunsa” hiihtoon, mutta tänä kesänä hän on satsannut tietoisesti myös yleisurheilun puolelle.

– Iskä puhui viime vuonna, että minussa olisi ainesta kestävyysurheilijaksi. Keväällä minulla oli talven jäljiltä niin hyvä kuntopohja, että pienellä lenkkeilyllä rikoin 600 metrin juoksun piirinennätyksen heinäkuussa. Entinen ennätys oli 19 vuotta vanha, Aho kertoo.

– Liikun eri lajien välillä niin monipuolisesti kuin mahdollista, niin pitkään kuin mahdollista. Ei minulla ole vielä aavistustakaan siitä, mikä se minun lajini lopulta on. Haaveilen kuitenkin urheilusta ihan ammattina ja siitä, että pääsisin jonain päivänä Olympialaisiin, hän jatkaa.

Ahon monipuolisuudesta kertoo sekin, että hän on T12 Suomen tilastoissa 60 metrin juoksussa tällä hetkellä neljäs, 200 metrillä yhdeksäs ja 600 metrillä ykkönen. 1000 metrillä hän on tilastoissa 22., pituushypyssä kymmenes, kolmiloikassa toinen ja kuulantyönnössä kuudes.

Ahon mielestä urheilussa parasta ovat samanhenkiset kaverit, joita hän on saanut urheilun kautta paljon. Parhaaksi urheilumuistoksi hän nimeääkin viime helmikuussa pidetyt Koululiikuntaliiton mestaruuskisat, missä pääsi näkemään kavereita ympäri Suomen.

– On se niinkin, että kun sitä on tehnyt pienestä asti, niin siitä on tullut osa elämää, hän pohtii.

Ahon lähipiiri tietää myös, miten kova voitontahto hänellä on.

– Olen aika huono häviäjä ja häviäminen saattaa mennä joskus aikalailla tunteisiin, Aho nauraa.

Urheilu merkitsee Aholle myös hyvää pohjakuntoa, terveyttä ja hauskoja kisamatkoja.

– Maakuntaviestireissut ovat olleet aina tosi kivoja. Kotimaa tulee myös tutuksi, kun viikonloput reissataan kisoissa eri puolilla Suomea.

Urheilussa Aho ei näe mitään negatiivista.

– Mitään sellaista ei ainakaan omalle kohdalle ole tullut.

Aho edustaa Reisjärven Pilkettä niin hiihdossa kuin yleisurheilunkin puolella. Hänen sponsoreinaan ja huoltojoukkoinaan toimivat tällä hetkellä hänen vanhempansa, Minna ja Jukka Aho, minkä lisäksi Jukka-isä toimii myös Lauran valmentajana.

– Mummo ja ukki ovat myös sponsoreitani, Aho sanoo.

Lauran kaksi vuotta vanhempi isoveli Tonikin tunnustaa pienen ”ristikuulustelun” jälkeen olevansa ylpeä pikkusiskonsa saavutuksista, joten Lauran urheilu on sanalla sanoen koko perheen juttu.

– Tämän hetken tavoitteeni on voittaa ensi talvena Hopeasompien normaalimatka. Kisat pidetään näillä näkymin ensi maaliskuussa Taivalkoskella.

Ahon hiihtonälkä onkin jo kova, sillä korona pysäytti kaikki kisat viime keväänä kuin seinään.

–SM-kisat peruttiin viime keväänä ihan viime tipassa. Niin, että osa kisaajista oli jo ehtinyt matkustaa paikan päälle ja mekin olisimme lähteneet kisapaikalle peruutusilmoitusta seuraavana päivänä. Silloin kyllä harmitti, vaikka olinkin napannut voiton edellisissä kisoissa Kalajoella.

Korona on vaikuttanut Ahon urheiluun myös siten, ettei leirejä ole järjestetty tavalliseen tapaan.

– Neljän osakilpailun kiertue jäi myös toteutumatta keväällä.

#