sunnuntai 9.8.2020 | 08:22
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Emilia Tiitto pääkirjoituksessaan: Jokainen on lehtijutun arvoinen

Pe 24.7.2020 klo 15:30

Ja niin se taas tuli huomattua. Kuuden viikon aikana ehdin jälleen todeta, että jokaisessa meissä piilee oma tarina kerrottavaksi. Toimittaja saa olla siitä onnekas olento, että pääsee tapamaan työnsä puolesta erilaisia ihmisiä, joilla jokaisella on omat näkemyksensä, tietämyksensä ja kokemuksensa. Ja ne ovat johdattaneet ihmisen siihen pisteeseen, jossa hän nyt seisoo.

Ihmisiä on ympärillämme niin paljon, että ensivilkaisulla katsottuna kanssamme maankamaralla tallustaa samanlaisia tyyppejä. On kuitenkin muistettava, että erilaisuus on rikkaus, ja kun kukin olento alkaa kertomaan omasta osaamisalueestansa tai siitä, mikä häntä innostaa ja mitä hän on kokenut, avartuu aivan uusi maailma.

Haastattelujen tekemisen kautta olen huomannut ihmisten syvän palon hevosiin, kalastamiseen, autoihin, marjastamiseen – sellaisiin aiheisiin, jotka eivät omiin repertuaareihin lukeudu. Olen päässyt paikkoihin, joihin en normaalissa elämässäni olisi koskaan tajunnut mennä ja jutellut sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa en olisi aluksi uskonut osaavani vaihtaa sanaakaan.

Mutta kaikesta eniten olen ihaillut haastateltavien silmissä syttyvää valoa ja äänestä kuuluvaa innokkuutta, kun he ovat päässeet kertomaan jostakin heille tärkeästä. Ja tuo into on kaapannut minut täysin valtaansa ja saanut arvostamaan erilaisia mielenkiinnonkohteita ja elämän arvoja.

Siksipä uskon, että jokaisessa meissä on jotakin lehtijutun arvoista. Jokaisen elämä on kertomus, jonka luvut ovat täyttyneet ehkä itselle päivänselvistä, mutta toisille ihmeellisistä yksityiskohdista. Joka ikinen tietää jotakin, mitä joku toinen ei ja osaa tehdä jotakin tavalla, jolla toinen ei. Ja tällainen erilaisuus on mielestäni jakamisen arvoista.

#