sunnuntai 9.8.2020 | 08:19
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Haapajärven seurakunnan seurakuntapastori Kaija Tiirola hartauskirjoituksessaan: ”Tässä on hyvä levähtää”

Su 19.7.2020 klo 10:00

Haapajärven Kristuksen kirkastumisen kirkossa oli hautajaiset. Pieni lapsi asteli hiljaa aikuisten vierellä arkun ääreen laskemaan kukkalaitteen.

Alttarille saavuttuaan hän levollisesti katseli ympärilleen. Sitten hän hellästi silitti alttarikaiteen sinistä samettia ja kävi pitkälleen siihen, mihin yleensä polvistutaan. Heleällä, suloisella lapsen äänellään hän totesi kattoa ja alttaritaulua katsellen: ”Tässä on hyvä levähtää.”

Vuosia aiemmin samaan kirkkoon oli saapunut koululaisryhmä. He olivat olleet kirkkoseikkailussa ja matkanneet kotikirkon pihamaalla, kirkon sisällä ja etsineet kirkon aarretta. Lopuksi he päätyivät pohtimaan, mitä Jeesus mahtaa sanoa opetuslapsilleen tapahtumassa, joka kuvaa kirkon alttaritaulua. Hetkeäkään empimättä yksi oppilaista vastasi: ”Minusta näyttää siltä kuin Jeesus sanoisi: Älkää pelätkö!”

Kirkot ovat usein keskellä kylää. Tänä kesänä kaikki kirkot eivät toimi tiekirkkoina, mutta osan ovet ovat arkisin muutaman tunnin auki. Uusiin kirkkoihin tutustuminen on mielenkiintoinen matka Suomen arkkitehtuurin ja historian havinoihin. Joka sunnuntai kirkon kellot kutsuvat yhteiseen juhlaan. Kotikirkon tutut penkit ovat pitkän kevään odottaneet istujia, veisaajia ja ehtoollispöytään polvistujia. Kun jälleen olemme saaneet avata kirkkojen ovet ja kokoontua yhteiseen jumalanpalvelukseen, on kiitoksen aika.

Miksi me tulemme kirkkoon? Vastauksia löytyisi varmaankin yhtä monta kuin on kulkijaakin. Me etsimme. Me kaipaamme. Me toivomme. Me haluamme nähdä uutta, kokea hetken aikaa pyhän läsnäoloa, viivähtää kirkon viileydessä paahtavan automatkan jälkeen.

Mutta luulen, että levon kaipuu yhdistää kirkkoon saapuvia. Sielun, mielen ja ruumiin levon kaipuu. Meidän pelkoihimme, huoliimme ja levon kaipuuseemme Jumala vastaa monin tavoin. Jumala julistaa kirkkomaan kesäisessä vehreydessä toivon ja elämän jatkumisen sanomaa. Hän on läsnä jokaisen kirkon valoisassa tai hämyisessä hiljaisuudessa. Käytössä kuluneiden kirkon penkkien painaumissa näet sukupolvien saaton, lepoa kaipaavien matkaajien elämän jäljet, rukoukseen painuneet päät.

Jumala on läsnä. Hän tietää toiveemme, tietää mitä tarvitsemme. Psalmin 34 rukoilija sanoittaa ehkä sinunkin mietteitäsi ja kaipuutasi: Minä käännyin Herran puoleen, ja hän vastasi minulle. Hän vapautti minut kaikesta pelosta. Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti kaikesta hädästä. Herran enkeli on asettunut vartioon.

Kirkkojen katolta taivaita tavoittelevat ristit kutsuvat tänäkin kesänä hiljentämään. Pysähdy, viivähdä hetkeksi. Kirkon torni on kuin maailman keskellä oleva Jumalan huutomerkki; luota ja katso armooni, minä autan sinua. Hiljenny siis ja katso Häntä, joka sanoo : ”Tulkaa minun luokseni. Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.” Jospa saisimme lapsen lailla todeta: ”Tässä on hyvä levähtää.”

Jumala olkoon meille armollinen ja siunatkoon meitä, hän kirkastakoon meille kasvonsa. Silloin koko maa oppii tuntemaan sinun tiesi, Jumala ja kaikki kansat saavat tietää, että sinä autat. Psalmista 67

#