perjantai 5.3.2021 | 06:09
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Haapajärven speedway-joukkue Kojootit kisaa SM-liigassa oman kylän joukkueella – ensimmäistä kertaa ikinä

Emilia Tiitto
Pe 3.7.2020 klo 12:00

Tulevana lauantaina Haapajärven Kauniskankaan speedwayradalla kisataan speedwayn SM-liigan toinen osakilpailu. Vaikka Kauniskankaalla on ollut rata jo 1990-luvun puolivälistä asti, kisaa tänä vuonna SM-liigassa ensimmäistä kertaa täysin haapajärvinen joukkue.

– Oman kylän juniorit ovat kasvaneet liigatasolle asti. Yhdestä ja samasta paikasta kerätty joukkue on harvinainen missä tahansa, joukkueenjohtaja Juho Ruuska hämmästelee.

Kojooteissa ajavat kolme haapajärvistä nuorukaista: Niko Siltaniemi, Antti Vuolas ja Niilo Vuolas. Vuolaksen veljekset olivat SM-liigassa mukana myös viime vuonna.

– Viime vuosi oli enemmän opettelemista. Nyt meillä on kasassa vahva joukkue, josta jokainen pystyy ajamaan parhaat pisteensä jokaisessa kisassa, Ruuska toteaa.

SM-liiga alkoi kesäkuun puolessa välissä Seinäjoella, missä Kojootit jäivät kakkossijasta kahdella pisteellä.

– Tänä vuonna liigassa on mukana viisi joukkuetta, joiden jokaisen kotiradalla ajetaan yksi matsi. Runkosarjassa kerätään pisteitä finaaliin, joka ajetaan runkosarjan voittajien kotiradalla 12.9.

Lauantaina Kojootit saavat näyttää kykynsä omalla kotiradallaan, mistä voi olla kisan kannalta etua.

Ennen kisoja kuskit ovat treenanneet omaa kuntoaan, sillä ajaminen vaatii keholta yllättävän paljon voimaa ja kestävyyttä.

– Ajotreeni keskittyy esimerkiksi lähtöjen harjoitteluun ja pyörien testailuun, Ruuska tarkentaa.

Joukkueenjohtajan tehtävät sen sijaan keskittyvät yhteistyökumppaneiden hankintaan.

– Kilpailun aikana minulla on omat velvollisuuteni, kuten pisteiden laskeminen ja erien seuraaminen. Tehtävä voi kuulostaa pieneltä, mutta se pitää sisällään paljon työtä.

Speedwayn harrastajamäärät ovat Suomessa olleet pienessä laskussa. Myös Haapajärvellä kaipaillaan junioreita, sillä jos joukkuetta ei saada kasaan, vuosia kestänyt jatkumo loppuu.

– Harrastuksena speedway vaatii paljon. Vanhemmilla pitäisi olla lajia kohtaan yhtä suuri kiinnostus kuin lapsillakin, Ruuska sanoo.

Speedway voi hyvin kuitenkin muualla Euroopassa. Ruotsissa ja Tanskassa laji on iso juttu.

– Puolassa speedwaylla voi jopa tienata.

Joukkueen tavoite on tällekin vuodelle selvä: mitali, ja mitä kirkkaampi, sen parempi.

– Voitto on kaikista palkitsevinta. Itsekin olen ajanut ennen, joten osaan tuntea sen adrenaliiniryöpyn varikolle asti, Ruuska kuvailee.

Kuskeilla on myös omia tavoitteitaan: jokainen haluaa kehittyä ajajana ja Antti uusia SM-mestaruutensa. Onnistumisen tunteet siivittävät myös Siltaniemen harrastamista.

– Kipinä syttyi heti, kun sain ekan moponi. Nyt olen ajanut 17 vuotta ja edelleen kaikki, mikä pärisee, jaksaa kiinnostaa, Siltaniemi tunnustaa.

#