keskiviikko 3.6.2020 | 05:18
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Jukka Puranen kolumnissaan: Ei mitään ilosia aikoja

Pe 15.5.2020 klo 14:00

Jos minulta kysytään mitä tein keväällä vuonna -96, niin en kyllä muista yksityiskohtia. Varmaan mitään kummempaa ei tuona keväänä tapahtunut. Maailma ei suuremmin mullistunut ympärillä. Pahimpia ruuhkavuosia tuo kuitenkin oli ja koko seuraava vuosikymmen. Tämän kevään tulevat muistamaan kaikki. Koronan polttomerkki on jättänyt jäljen muistin syövereihin.

Ihmisen muisti on sillä tavalla tietokonetta parempi, että se sysää turhat tiedostot pois automaattisesti. Tietokoneelta muisti taas joskus loppuu, koska muistiin jää kaikki mahdollinen sälä, jos sitä ei käyttäjä poista. Ihmiseltä muisti loppuu sitten, kun muukin keho alkaa olla lopussa. Onko tänä keväänä tapahtunut mitään muuta, joka voisi jäädä meille kaikille mieleen? No, enpä osaa äkkiä nimetä mitään mikä ei jollain tavalla liittyisi koronaan. Naisten vankka esiinmarssi hallituksessa tietysti saattaisi olla yksi asia. Yhteisvastuuta tämä aika on toivottavasti meille opettanut, vaikka venymistä tämä tilanne on vaatinut kaikilta.

Tuli vaan mieleen yhteisvastuusta tarina papastani ja entisaikain tavasta hoitaa yhteisvastuuta. Eräänä päivänä papan tuvalle tuli kulkumies kysymään yöksi kortteeria. Tuvan nurkassa oli höyläpenkki puhdetöitä varten ja pappa lupasi kulkijan nukkua yönsä siinä. Kulkumies kuitenkin nukkui seuraavankin yön höyläpenkillä ja nukkuipa sitten seuraavan kymmenen vuotta samalla penkillä asiasta enempi sopimatta. Kymmenen vuoden kuluttua pappa kuitenkin otti asian puheeksi, että muistatkos, oliko se kortteeri yhdeksi yöksi? Kulkumies päätyi samaan lopputulemaan ja muutti välillä toiseen paikkaan. Pappa oli tunnetusti hidaspuheinen mies ja sekin saattoi olla osasyynä kortteeriasian venymiseen. Kulkumies kuitenkin tykästyi papan tapaan hoitaa asioita ja toi papan säilytettäväksi rahansa joutuessaan rintamalle. Pankkeihin ei kuulemma ollut luottamista. Sodan jälkeen kulkumies vielä vietti aikoja papan tuvalla vanhasta muistista, olihan siellä tuvan nurkassa tuttu höyläpenkki.

Näitä tarinoita on varmasti monia menneiltä ajoilta ja tuskinpa suomalaiset koettelemuksista olisivat selvinneet ilman tuollaista omintakeista sosiaalityötä. Minua mieltäni tuo tarina on aina lämmittänyt ja kasvattanut silmissäni papan arvostusta.

Eri aikoina on eri keinot mennä eteenpäin. Enpä olisi koulupoikana uskonut tätäkään, että tulee vielä päivä, jolloin kädet ristissä odotan jotain rokotetta.

#