keskiviikko 1.4.2020 | 04:29
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Satu Kangas-Viljamäki pääkirjoituksessaan: Koronan tuolla puolen

Pe 20.3.2020 klo 13:11

Taakse jäänyt viikko on ollut häkellyttävä. Se on ollut pysäyttävä, historiallinen ja vakava lähestulkoon miltä tahansa suunnalta katsottuna.

Oma arkeni on muuttunut viikon sisällä siten, että Selänteen toimitus sijaitsee tätä nykyä Reisjärven Kangaskylällä – samoin lastemme koulu. Arjen sujuvaksi saaminen vaatii ainakin aluksi useamman tuumaustauon ja pään rapsutuksia, mutta uskon ensi viikolla tilanteen jo asettuvan jollain tapaa uomiinsa. Työpäivälle tulee nyt vain tavallista enemmän mittaa ruoanlaittoineen ja läksypulmineen.

Kävinpä minä tänään laskemassa pyörän satulaakin töiden lomassa.

Uutisvirta puolestaan on muuttunut niin hektiseksi, että tämän päivän suurin uutinen voi olla huomenna jo vanhaa tietoa. Ihan kaiken perässä on mahdotonta pysyä. Korona siellä ja korona täällä, vaikka vakavasta asiasta ei leikkiä saakaan laskea.

Mielestäni juuri nyt meidän kaikkien tulisi hoitaa asiamme tarkasti ohjeistusten mukaan, jotta riskiryhmään kuuluvat ja ikäihmiset olisivat turvassa. Uskon, että näin toimien selätämme koronan ja voimme kääntää katseemme tulevaisuuteen. Itsekkyydelle ei tässä tilanteessa ole sijaa.

Tärkeää on sekin, että käytämme paikallisten yritysten palveluja poikkeusoloista huolimatta tai koronan jälkeen katukuvamme voi olla paljon nykyistä autiompi. Elämä kuitenkin jatkuu tämän jälkeenkin, sillä olemmehan me selviytyneet paljon pahemmastakin kuin kotona olemisen pakosta.

Mietin sitäkin, miten pärjäävät ne lapset ja nuoret, joiden kotona ei ole ruokaa tarjolla? Entä miten käy perhesuhteiden? On tunnettu tosiasia, että kesä- ja joululomien jälkeen haetaan tavallista enemmän avioeroja.

Voi siinä toki käydä niinkin, että Suomeen syntyy ennätysmäärä vauvoja yhdeksän kuukauden kuluttua.

#