keskiviikko 1.4.2020 | 04:40
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Heikki Syrjäniemi pakinassaan: Ennustan parempia aikoja

Pe 20.3.2020 klo 13:08

Olen jo viikon päivät ihmetellyt koko maailmaan levinnyttä joukkohysteriaa. Vessapaperia on hamstrattu aivan kuin sitä ei enää ikinä tehtäisikään. Ja sosiaalisessa mediassa on levitelty vaikka minkälaista kaskua vessapaperin ympäriltä. Tietääkseni kaikki paperitehtaat puskevat edelleen paperia tuutin täydeltä ja rekat kärräävät niitä kauppoihin. Olen entisen keihäänheittäjä Seppo Rädyn kanssa samaa mieltä, että koronavirus on lähinnä yläpään ongelma eikä näin ollen vessapaperilla paranneta sairauksia.

Tilanne olisi aivan toinen jos kyseessä olisi pahanlaatuinen norovirus, johon kuuluu ripulia.

Maailmanlaajuinen pandemia sinällään ei ole mikään leikin asia, iskipä sairaus minne maan kolkkaan tahansa. Olen hyvilläni, kun viranomaiset ovat ottaneet asioiden hoidon vakavissaan kaikkine rajoituksineen. Päättäjät viisaudessaan välittävät ihmisten terveydestä.

Olen pannut merkille, että tulevaisuuteen luottavilla toiveikkailla ihmisillä on taipumus katsoa jo kauemmaksi ongelmatilanteiden yli. 1930-luvulla oli hirvittävä lama-aika, jonka jälkeen talous lähti voimakkaaseen nousuun. Kaikki kansakunnat toipuivat toisesta maailmansodasta, vaikka kaupungit pommitettiin maan tasalle. Syyskuun 11. päivän iskuissa New Yorkissa terroristit ajoivat pilvenpiirtäjiin. Kaikki olivat aluksi shokissa, mutta vain muutaman päivän jälkeen hienohelmat ilmestyivät kauneussalonkeihin teettämään rakennekynsiä. Vuonna 2008 kaatui maailmalla suuria pankkeja. Alkoi kova finanssikriisi. Sen jälkeen tuli jälleen pitkä nousukausi.

Ennustan, että ensi syksynä koululaiset pakkaavat reppunsa ja lähtevät opin teille. Nuoret suunnittelevat pesän rakentamista ja moni unelmoi jälleen matkailusta. Nyt tarvitaan toivon saarnamiehiä. Meillä on vahva koulutus ja hyvin toimivat yhteiskunnalliset rakenteet. Kyllä tästä vielä selvitään.

#