perjantai 6.12.2019 | 11:00
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Seurakunnassa pohditaan uusia yhteistyökuvioita – Haapajärven seurakunnan kirkkoneuvostoesittää kirkkovaltuustolle, että Reisjärven seurakunnan talouspäällikkö olisi jatkossa myös Haapajärven seurakunnan talouspäällikkö

Satu Kangas-Viljamäki Selänne
Pe 29.11.2019 klo 10:38

Haapajärven seurakunnan kirkkoneuvosto päätti maanantaina pidetyssä kokouksessaan esittää kirkkovaltuustolle, että Reisjärven seurakunnan talouspäällikkö olisi jatkossa myös Haapajärven seurakunnan talouspäällikkö.

– Nyt, kun seurakuntatalon remontti on valmis, meiltä on lähtenyt työtä siinä määrin pois, että pärjäämme taloushallinnossa 1,4 työntekijällä, Haapajärven kirkkoherra Kari Tiirola sanoo.

Haapajärven seurakunnan nykyinen talouspäällikkö Pekka Laajalahti on siirtymässä muihin töihin.

– Talous on kunnossa ja isot investoinnit tehty, joten voin hyvillä mielin lähteä eteenpäin. Eläkkeelle en kuitenkaan ole jäämässä, Laajalahti kertoo.

Reisjärven seurakunnan talouspäällikkö on tehnyt tähän saakka 80 prosenttista työaikaa Reisjärvelle. Muutoksen myötä hän tekisi 40 prosenttia Haapajärvelle ja 60 prosenttia Reisjärvelle.

– Meillä on seurakunnan taloushallinnossa jo yksi täysipäiväinen henkilö. Siksi prosentit ovat näin, vaikka Haapajärvi on isompi seurakunta, Tiirola sanoo.

Kirkkovaltuusto käsittelee asiaa seuraavassa kokouksessaan joulukuun puolessa välissä, ja mikäli he näyttävät asialle vihreää valoa, asia etenee Reisjärven seurakunnan käsiteltäväksi.

Seurakunnan työntekijöiden työpanoksen jakaminen useamman seurakunnan kesken on yksi tapa jatkaa eteenpäin nyt, kun seurakuntayhtymähanke kaatui.

– Sievin ja Ylivieskan seurakunnilla on ollut jo pitkään yhteinen talouspäällikkö sekä Haapavedellä ja Kärsämäellä diakoni. Uskon, että yhtymän kaatumisen myötä seurakunnat joutuvat miettimään uusia yhteistyökuvioita yhä enemmän, Tiirola pohtii ja toteaa voimien yhdistämisen hyödyttävän kaikkia osapuolia.

#