perjantai 6.12.2019 | 09:33
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Keskipisteen Kukkakaupan Taideillassa tupa oli täynnä syystunnelmaa

Outi Levä Selänne
Pe 15.11.2019 klo 10:40

Ulkotulien muodostama käytävä tervehtii tulijaa. Sisällä käy jo iloinen puheensorina. Pöydälle Kirsi Valli ja Eeva Niskakoski kantavat toinen toistaan herkullisemman näköisiä tarjottavia, suolaisia ja makeita. Keskipisteen Kukkakauppa kattoi Syystunnelmia - TaideillanKärsämäelle ja kuorrutti sen elävällä musiikilla.

Seinäjokelainen Virpi Mäkinen toi iltaan taidekorttejaan ja taulujaan. Hän sanoo edenneensä harrastelijasta taiteilijaksi ja yrittäjäksi. Yritys on jo seitsemän vuoden ikäinen.

– Taiteilijuuteni alkoi harrastuksesta ja kasvoi työksi. Nyt minulla on paljon tilauksia ja kuljen eri puolilla Suomea esittelemässä taidettani, sanoo Mäkinen.

Mäkinen maalaa sekä perinteisille pohjille että akustolevyille vaalein akryylivärien.

– Akustolevyt pehmeärakenteisina toimivat ääntä vaimentavina. Tauluni ovat väreiltään vaaleita ja tunnelmaltaan valoisia ja rauhallisia. Tilaustöiden aiheet voivat olla maisemia tai abstrakteja. Haluan, että ne taulut sopivat sisustukseen. Niillä täytyy olla sielu.

Aurinkokori -niminen kuoro laulaa. Kuorolaiset kertovat laulaneensa yhdessä pari vuotta ja esiintyneensä Haapajärvellä joulu- ja äitienpäiväkonsertissa, itsenäisyyspäivän juhlissa ja jumalanpalveluksessa. Kuoroa johtaa kukkakauppias itse, Riikka Sikala ja solisteina laulavat Aino Niskanen, Antti-Kalle Ranua ja Tero Sikala.

– Järjestimme viime vuonna samanlaisen tapahtuman Haapajärvellä ja halusimme sen tuoda myös kärsämäkisille, sanoo yrittäjä Riikka Sikala.

Kärsämäellä ilta sai hyvän vastaanoton. Tarjottavat katoavat naisten suihin, uusia joulutähtien värejä ihastellaan, moni kukka saa kääreekseen monta kerrosta sanomalehteä, jotta tarkenee muuttaa uuteen kotiin. Onnettaren suosikit voittivat kukka-asetelman, lyhdyn, julisteen tai kalentereita.

#