lauantai 19.10.2019 | 10:41
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Käytännön asiat päällimmäisinä Suviseurojen infotilaisuudessa: ”Ottakaa rohkeasti yhteyttä aina, kun jokin asia mietityttää”

Satu Kangas-Viljamäki Selänne
Pe 4.10.2019 klo 13:00

Ensi kesänä Reisjärvellä pidettävien Suviseurojen infotilaisuus pidettiin Järvelän kylätalolla tiistai-iltana.

– Olette kaikki lämpimästi tervetulleita sekä tänne infotilaisuuteen että ensi kesän Suviseuroihin, päätoimikunnan puheenjohtaja Taisto Peltoniemi toivotti aloituspuheenvuorossaan.

Paikan päälle, Järvikylälle oli saapunut noin 50 henkeä, minkä lisäksi tiedotustilaisuutta seurasi internetin välityksellä lähes sata katsojaa.

Illan aikana läpikäytiin käytännön asioita, kuten Suviseurojen järjestelyjä, tapahtuman vaikutuksia lähialueen asukkaisiin ja ympäristöön sekä tapahtuman liikennejärjestelyjä. Tapahtumassa esiteltiin myös Suviseurojen vesi- ja ympäristöasioita, majoitusasioista, ohjelmaa ja viestintää, minkä jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus kysyä mielen päällä olevia asioista.

Infotilaisuuden voi katsoa osoitteesta www.suviseurat.fi/live linkin kautta myös myöhemmin.

Yleisön suurimmat huolenaiheet illan aikana esitettyjen kysymysten pohjalta liittyivät seurakuljetuksiin, majoituksen vuokraamiseen, veden riittävyyteen sekä teiden kuntoon ja kestävyyteen.

– Seurakuljetukset on järjestettävä seura-alueelle myös Reisjärveltä, ei vain Haapajärveltä, ja bussien on tultava riittävän lähelle keskusaluetta, etteivät vanhemmat seurakävijät uuvu matkalle, yleisöstä toivottiin.

Koska Suviseuroihin saapuu ihmisiä ympäri maailman noin 75 000 - 80 000 henkeä, organisaation liikenteen ohjaus on hiottu huippuunsa. Liikennettä valvotaan Suviseurojen aikana kameroiden ja liikenteen ohjaajien toimesta, ja koko järjestelmää ohjataan organisaation liikennepäälliköiden toimesta tarkasti.

– Ruuhkaa tulee olemaan, ja alueella asuvien ihmisten liikkuminen vaikeutuu. Reisjärven seura-alue on kuitenkin siinä mielessä ihanteellinen, että tänne tullaan monesta suunnasta ja täällä on paljon pieniä teitä, minne voimme ohjata saapuvaa liikennettä odottamaan ruuhkien helpottamista, Harri Heikkilä kertoi.

Suviseura-organisaatio on peräänkuuluttanut paikallisia yksityisasuntoja ja mökkejä, joita he voisivat välittää seurakävijöille vuokralle jo viime keväästä. Tästä yleisö halusi tietää, voiko omasta kodista vuokrata esimerkiksi huoneen tai vaikkapa piharakennuksen seuravieraiden käyttöön ja miten paljon niistä voi pyytää vuokraa.

– Jokainen voi vuokrata kodistaan tai pihapiiristään sen osan ja siihen hintaan, minkä parhaakseen katsoo. Tammikuun alussa meillä on valmius ottaa vastaan majoitustietoja, jotka sitten laitamme esille anonyymisti. Seuravieraat voivat valita valikoimasta itselleen sopivan majoituksen, minkä jälkeen yhteystiedot vasta vaihdetaan, Outi Kaisto kertoi.

Jokainen, joka vuokraa kotiaan seuravieraille, voi myös esittää toiveita tulevista vuokralaisista, kuten minkä ikäisiä he olisivat ja kuinka monta henkeä heille saisi tulla.

– Välitys alkaa maaliskuun alusta. Asuntovaunuja ja -autoja emme välitä Suviseurojen puolesta, vaan ne jokainen saa välittää itse parhaakseen katsomalla tavalla. Vuokravaunuille on varattu seura-alueelta tila, jonne niitä voi tuoda valmiiksi vuokralaista odottamaan.

Kolmanneksi kyläläisiä kiinnosti veden riittävyys, sillä Järvikylän nykyisen vesijohtoverkoston kapasiteetti ei kestä 80 000 ihmisen lisäystä yhtäkkiä.

– Olemme tehneet verkostolle testiajoa ja tulleet siihen tulokseen, että pumppaamme pesuvedet alueelle Ollinkallion kallioalueelta. Juomavesi puolestaan järjestetään yhteistyössä Haapajärven Vesi Oy:n ja Vesikolmion kanssa tasaussäiliöiden avulla, Pekka Niskanen kertoi.

Reisjärven Vesiosuuskunta tekee myös yhteistyötä Suviseura-organisaation kanssa.

– Lähtökohta on, että Reisjärven runkoverkon vesi menee ensisijaisesti paikallisten käyttöön, Niskanen summasi.

Suviseurakaupungin infran rakentaminen on jo käynnissä ja tänään perjantaina alkaa alueella tarvittavien uusien liittymien rakentaminen ja vanhojen leventäminen.

– Kaikki liittymät tehdään 12 metrin levyisiksi ja tavoitteena on saada niihin murske vielä tämän syksyn aikana. Jos kyläläisillä on toiveita tieasioiden suhteen, niin napatkaa hihasta ohi kulkiessanne, Pasi Leppänen kertoi.

Suviseura-organisaatio tekee katselmuksen kaikille alueen teille ennen seuroja ja seurojen jälkeen.

– Teitä kunnostetaan puolin ja toisin, jotta kaikille jäisi tapahtumasta hyvä mieli. Ottakaa rohkeasti yhteyttä ihan niistä pienistäkin asioista, sanoi Harri Heikkilä ja kiitteli kyläläistä, joka esitti organisaatiolle huolensa karjansa mahdollisesta karkaamisesta liikennemelun lisääntymisen myötä.

– Tämä on hyvä tietää jo tässä vaiheessa, että ehdimme reagoimaan tietoon asianmukaisesti.

#