sunnuntai 23.2.2020 | 22:06
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Haapaveden, Kärsämäen, Haapajärven ja Pyhäjärven mökki- ja asuntomurroista epäiltyjä kiinni – Omaisuusrikoksien taustalla huumeongelmia

KATARIINA ANTTILA Selänne
Ma 9.9.2019 klo 13:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Poliisi tutkii useita kymmeniä kesän aikana Haapavedellä, Haapajärvellä, Kärsämäellä ja Pyhäjärvellä tapahtuneita omaisuusrikoksia. Suurimassa osassa kyseessä on murto vapaa-ajanasuntoon, mutta myös pysyvästi asuttuihin taloihin on murtauduttu.

Rikosylikonstaapeli Ville Tölli kertoo, että poliisilla on tiedossa useita epäiltyjä, joista 3–5 on aktiivisempia toimijoita. Yksittäisissä tapaukissa tekijöinä on saattanut olla isompikin porukka.

Epäillyt ovat pääosin paikallisia ihmisiä. Omaisuusrikosten taustalla on huumeongelmia.

Epäiltyjä on ollut ja on parhaillaankin pidätettynä, matkustuskiellossa tai tutkintavankeudessa.

Mökeiltä ja asunnoista on viety kaikkea mahdollista omaisuutta, pääasiassa työkaluja, pyöriä, moottoripyöriä ja veneen moottoreita, mutta myös esimerkiksi astioita. Joistain kohteista on tyhjennetty kaikki irti lähtevä tavara.

Töllin mukaan varsin paljon varastettua tavaraa on saatu takaisin ja hän uskoo, että lisää tullaan vielä löytämään, kun tutkinta etenee.

#