lauantai 17.8.2019 | 19:01
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kärsämäkisen Eeva Ruotsalaisen pitkän iän salaisuus lienee hänen positiivisuudessaan: "Minä oon niinku se karvalakkimies televisiossa. Oon pärjäilly ja tyytyväinen. Elän päivän kerrallaan. Millon ei muuten pääse niin väkisin"

Outi Levä Selänne+
Su 11.8.2019 klo 00:00

Elettiin jatkosodan aikaa. Eeva Ruotsalainen asui Suomussalmella, jossa tapasi tulevan miehensä.

– Rajavartio tuli meijän lähelle ja siinä oli sotilaita. Sillon tapasin Pasin. Se oli lähössä lomille ja sano, että lähe kylässä käymään. Takasi ei ennää päässy, kun armeija perräänty ja minä jäin tänne.

Kärsämäen Saviselässä Aittokankaan mökissä asui vanhin Pasin veli. Hän ei ollut kelvannut armeijaan. Tyhjässä mökissä oli pieni tupa ja kamari. Kylätieltä taloon vei yli kilometrin pituinen polku.

– Olihan se vähä hankalaa. Minä en osannu etes pyörällä aijaa. Pasin veli kävi kaupassa. Minä kävelin kauppaan, joskus kylälle, usseimmiten Syvänmaahan, kun siellä oli minun kaveri Aution Impi kauppiaana. Kumpaanki oli viis kilometriä. Kerran kuletin jauhosäkkiä polokupyörän rungon päällä. Kun pääsin rappujen etteen, niin paperisäkin pohja repes. Onneksi oli kuiva paikka.

Toki Ruotsalainen oli tottunut pitkiin etäisyyksiin. Hän on elänyt suuren osan elämästään monen mielestä ”jumalan selän takana”. Suomussalmella hän sanoo asuneensa vielä enempi syrjässä. Kauppaan kirkolle oli neljäkymmentä kilometriä, Juntusrantaan vain kaksikymmentä.

– Sinne oli vielä hankalampi päästä, kävellen koko matka. Ei tietä yhtää ja viimenen kilometri oli kulettava venneellä.

Ruotsalaisten hääpäivä oli kesäkuussa 1943. Kärsämäen pappina oli tuolloin Oskari Torvela.

– Pappilassa vain käytiin yhtenä päivänä. Ei ollu yhtää häävierasta eikä lahjoja. Piti pappilasta katella todistajat. Pappi ei meinannu meitä vihkiä, kun Suomussalamelta ei ollu tullu todistusta. Se soitti Suomussalamelle ja sai luvan vihkiä.

Aittokankaassa elettiin omavaraista elämää. Oli kaksi lehmää, muutama lammas ja hevonen. Pasi kävi savotoissa pokasahan ja kirveen kanssa kotoa käsin, joskus yökunnissa ja hätäaputöissä kanavankaivuussa. Sota-aikana ja sen jälkeenkin oli puute kaikesta.

– Tein omasta takista Kaarinalle takin. Omat vaatteet leikkuutin ja ompelin ite. Isä-Pasi ompeli itellesä vaatteet, kuten sarkahousut ja teki kengät itelle ja lapsille, minullekki. Korttiaikana kortilla sai eri suuruset määrät tavaraa aikaselle ja lapselle. Miehille oli viinakortti, jolla sai pullon tai kaksi kerralla.

Autolla ajettava tie saatiin 1970 ja myöhemmin sähkölinjakin.

– Joku kävijä päivitteli, kun ei oo tietä. Kun tie sitte saatiin, niin ne sano, että emäntä sai talloon tien, vaikka miehet eivät saaneet. Kun poijat kaivattivat tieojat, maat nostettiin tietysti tielle. Tien paikalla oli maat ja koululaiset joutu kävelemmään autolle mehtiä pitkin reilun kilometrin.

– Kaikenlaisissa tuijuissa pijettiin tulta, että saatiin valua. Tuvan ja kamarin katossa kiikku oma öljylamppu. Ensin se oli karbiidilamppu, myöhemmin kaasuvalo. Tilley oli kaikista kirkkain. Vesi tuli sisälle, kun kanto sen pihalta lähteestä. Se oli myöhemmin avokaivo, kun sitä kaivettiin syvemmäksi. Se on yhä olemassa, mutta nyt vesi tullee porakaivosta.

Perheeseen syntyi kuusi lasta Aittokankaan kamarissa. Kätilö oli sentään auttamassa yökunnissa. Enimmillään mökissä asui yhdeksän henkilöä, sillä vanhimman tyttären Kaarinan ja Urho Mikkosen poika Artokin syntyi samassa kamarissa.

– Sosiaalijohtaja kävi ja ihmetteli, miten te kaikki sovitta. Olihan meillä sänkyjäki ja myöhemmin heteka.

Pappi ei käynyt kotona lapsia ristimässä, vaan lapset piti viedä kastettavaksi johonkin kylän taloista.

– Kaksviikkonen Reino piti tormuuttaa Autioon, kun siellä oli kinkerit. Kaarina kastettiin Pienellä Saarella. Sulo kastettiin jossaki kylän talossa ja Oiva Aholassa, kun pappi oli menossa Syvänmaahan pitämään kinkereitä. Nuorimmat Eila ja Sirpa on kastettu kotona.

Viisikymmentäluvun lopulla riehui aasialaiseksi nimetty influenssaepidemia.

– Olin kuumeessa, jopa nelijäkymmentä astetta. Kaikki olivat. Lääkkeet loppu. Lähin suksilla hiihtämmään suoraan Autioon, siellä oli joku lääkekaappi. Sain vähä puluveria. Kukkaa ei syöny ja juomaa piti olla. Jyrsin kirveen kans jäisestä puolukkasaavista puolukoita ja lisäsin siihen vettä, että sain mehua.

Puoliso kuoli seitsemäntoista avioliittovuoden jälkeen. Kova työ, yksinkertainen elämä ja loputon positiivuus lienevät pitäneet Ruotsalaisen kunnossa. Kun hän kuusikymppisenä meni lääkäriin, ei hänestä löytynyt papereita ollenkaan. Nyt lääkitään lähinnä verenpainetta.

– Lunssavaivoja on ollu, sanoo Ruotsalainen. Olin minä kerran nelijä vuorokautta kuumeen vuoksi Haapajärven sairaalassa ja kerran Oulussa astman vuoksi pari viikkua.

Eeva Ruotsalainen liikkuu rollaattorin kanssa, mutta kokeilee välillä ilmankin. Arjen apuna ovat talon toisessa päässä asuva Oiva vaimonsa Eevan kanssa.

– Töitä on ollu, niitä ei oo puuttunu; navettatyöt, lasten hoito, pyykin pesut, leipomiset, luettelee Ruotsalainen. Vanaha minä oon, ei kukkaa minusta tykkää. En kuitenkaa oo ihan tyhmä, minä oon niinku se karvalakkimies televisiossa. Oon pärjäilly ja tyytyväinen. Elän päivän kerrallaan. Millon ei muuten pääse niin väkisin, Eeva Ruotsalainen, 97 v, filosofoi ja nauraa päälle hersyvästi.

#