lauantai 17.8.2019 | 18:30
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Hennareetan ensimmäinen jahtikausi alkaa tänä syksynä kyyhkysestä: ”Olen miettinyt metsästyksen aloitusta viimeiset kymmenen vuotta”

Satu Kangas-Viljamäki Selänne+
La 3.8.2019 klo 07:00

Reisjärvinen Hennareetta Hongisto lähtee viikon kuluttua lauantaina elämänsä ensimmäiseen kyyhkysjahtiin.

– Voihan se olla, että jätän haulikon vielä ensimmäisellä kerralla kotiin ja seuraan tilannetta sivusta, sillä en ole eläissäni ollut mukana kyyhkysjahdissa, eikä minulla ole siitä oikein minkäänlaista käsitystä, Hongisto kertoo.

Vesilintu-, metsäkana- ja jänisjahti ovatkin hänelle jo tutumpia lajeja, sillä hänen vanhempansa - niin isä kuin äitikin ovat metsästäneet paljon yhdessä .

– Luonnossa oleminen on tullut minulle sillä tavalla tutuksi, biologin koulutuksen omaava Hongisto jatkaa.

– Olen miettinyt metsästyksen aloitusta viimeiset kymmenen vuotta, mutta se on vain jäänyt jahtikaverin puutteen vuoksi. Nyt tilanne on toinen, kun mieheni harrastaa paljon metsästystä, opettaa ampumista ja ottaa mukaan metsälle.

Hongisto on suorittanut metsästyskorttinsa Oulussa.

– Mielestäni koe oli helppo. Siihen on tarjolla kurssejakin, mutta minä suoritin tutkinnon lukemalla Metsästäjän opasta etukäteen.

Sitten vuorossa oli aseluvan hankinta.

– Tein hakemuksen netissä, minkä jälkeen kävin poliisilaitoksella haastattelussa. Hankin rinnakkaisluvat äitini vanhalle haulikolle, jolla aion aloittaa metsästyksen. Katson sitten ajan kanssa, millaisen aseen jatkossa tarvitsen.

Viimeisenä palapelin palana, uuden harrastuksen aloittamiseksi, Hongisto tarvitsi jonkin metsästysseuran jäsenyyden.

– Sekin järjestyi hyvin mieheni ”kotiseuran” kautta. Sain hänen kauttaan metsästysoikeuden Metsästysseura Revon maille. En kyllä tiedä miten homma olisi onnistunut ilman hänen perheensä apua. Revon lisäksi pääsin mukaan Utajärven seuraan, missä meillä on kesämökki ja maata.

Omaa jahtikoiraa Hongistolla ei myöskään ole, mutta onneksi ”anoppilasta” niitä löytyy sekä ajavia että pysäyttäviä.

– Odotan metsästyksellä eritoten upeita luontokokemuksia, mutta tietenkin myös saalista, että pääsen kokeilemaan uusia reseptejä. Tykkään todella paljon ruoan laitosta ja kokeilimme vastikään vietnamilaista hirvipataa. Se oli erittäin hyvää. Erilaisia reseptejä löytyy netistä vaikka kuinka paljon.

Hongisto arvostaa metsästystä myös sen eettisyyden vuoksi.

– Onhan se paljon mielekkäämpää syödä vapaana kasvaneen eläimen lihaa. Ja vaikka saalista ei nyt sattuisi tulemaankaan, niin onhan se hienoa nähdä eläimiä niiden luontaisessa ympäristössä.

Metsästysseurat päättävät itse uusista jäsenistään

Metsästysseuroihin hyväksytään Selänteen alueella pääsääntöisesti sellaiset henkilöt, jotka asuvat kyseisen seuran alueella.

– Yleensä siihen riittää myös se, jos esimerkiksi anoppi tai appi asuvat seuran alueella. Myös maa- tai metsäomistus riittää yleensä seuran jäsenyyteen, Haapajärven-Reisjärven riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Juha Myllylahti kertoo.

– Säännöt ovat kuitenkin seurakohtaisia, ja jokainen seura valitsee itse omat jäsenensä. Sen päättää seuran hallitus ja vuosikokous, Myllylahti jatkaa.

Ne metsästäjät, joilla ei ole mahdollisuutta metsästää metsästysseuran alueella, voivat metsästää metsähallituksen alueilla.

– Metsähallitukselta voi ostaa lupia valtion maille, Myllylahti sanoo.

#