perjantai 6.12.2019 | 09:41
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Sana ravitsee ja ystävät hoitavat – Haaponiemet Toholammilta ja Ristot Kinnulasta saapuivat hyvillä mielin Jumalan Sanan kuuloon Reisjärvelle

Antti Savela Selänne
Pe 12.7.2019 klo 16:35

REISJÄRVI

– Aivan hyvä idea, toteavat Haaponiemen perheväki Toholammilta ja Riston perhekunta Kinnulasta Reisjärven opistoseurojen johtokunnan päätöstä siirtää Reisjärven opistoseurat kokeiluluontoisesti ensi vuonna heinä-elokuun taitteeseen nykyisestä ajankohdasta.

Johtokunta perustelee päätöstään sillä, että opistoseuroja Räisälänmäellä ei kannata pitää heti kaksi viikkoa suviseuroista, jotka nekin pidetään Reisjärvellä Kalajan ja Levonperän maastossa viikko juhannuksen jälkeen.

Sanna ja Pasi Haaponiemi kertovat, että lapsiperheille on varmasti hyvä hengähtää suviseuroista ennen uutta seuramatkaa. Toisaalta ajankohta heinäkuun lopussa tai jopa elokuussa on hyvä ja kannatettava.

– Olivatpa seurat milloin hyvänsä, paikalle on päästävä. Nämä ovat vuoden kohokohta. Lapsetkin alkavat odottaa heti joulun jälkeen suviseuroja ja opistoseuroja, Pertti ja AnneRisto toteavat.

Reisjärven uusi rehtori Valtteri Laitila kertoi perjantaina päivällä pidetyssä tiedotustilaisuudessa johtokunnan päätyneen uuteen ajankohtaan, jotta Reisjärvelle jäisi enemmän aikaa toipua ensi vuoden suurtapahtumasta, omista suviseuroista. Toisaalta Laitila kertoi yleisön toivoneen usein opistoseurojen myöhäistämistä, jotta perheväet voisivat huoltaa kulkuvälineensä ja pestä vaatteensa ennen uudelleen matkaan lähtöä.

– Kokeilemme ensi vuonna ja sitä seuraavana vuonna opistoseurojen pitämistä heinä-elokuun taitteessa. Tämän jälkeen mietimme uudelleen, missä järjestyksessä seuraperinne jatkuu, Laitila toteaa ja sanoo, että jo pitkän aikaa Reisjärven seurat ovat olleet kaksi viikkoa suviseuroista ja Jämsän ja Ranuan seurat ovat seuranneet viikon välein Reisjärven seuroja.

Vaikka Muhoksen suviseuroihin matkasi jopa 80 000 sanankuulijaa, on Reisjärvelle kokoontumassa tänä viikonloppuna vielä noin 15 000 seuravierasta. Seurat pidetään tuttuun tapaan puheita kuunnellen ja Siionin lauluja ja virsikirjan virsiä laulaen.

Haaponiemet ja Ristot ovat tuttuja jo 21 vuoden takaa. Silloin Sanna ja Pasi sekä Anne viettivät opistolla opistovuoden ja tutustuivat toisiinsa. Kauan säilynyttä ystävyyttä he muistelevat erityisellä lämmöllä.

– Se oli parasta aikaa, Sanna kiteyttää.

– Siksi tänne opistoseuroihin on aina kiva tulla. Näkee aina uudelleen matkakumppaneita ja saa uskon vahvistusta, Pasi huomauttaa ja muut nyökyttelevät hyväksyvästi vieressä.

Anne ja Pertti Riston mielestä isot seurat ovat hoitavaa aikaa, niiden kuluessa voi vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia menneen vuoden varrelta. Pariskunnan mielestä keskustelut antavat voimaa jatkaa arkista aherrusta.

Opistoseurojen tunnus on tänä vuonna Herra kutsuu sinua (1. Samuel 3:10). Viestintätoimikunnan puheenjohtajan Ville Laitilan mukaan tunnus symboloi monta asiaa. Se on viesti kaikille saapua seuroihin ja kuulla Jumalan Sanaa.

Opistossa opiskellut Aino Nurkkala on suunnitellut tunnuksen, jossa Jumala kutsuu kaupungissa asuvaa ihmistä. Nurkkala kertoo käyttäneensä sekatekniikkaa ja viimeistelleensä työnsä akvarellimaalilla. Opistovuoden jälkeen Nurkkala aikoo lähteä opiskelemaan Madetojan musiikkilukioon Ouluun.

Opistoseurojen teemasta alustaa perjantain iltaseuroissa Ilari Kinnunen.

#