tiistai 12.11.2019 | 16:05
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

M/S Ahti risteilee Pyhäjärven Kihupäivillä harmonikan säestyksellä

Satu Kangas-Viljamäki Selänne
Pe 12.7.2019 klo 08:59

M/S Ahti kantaa kortensa kekoon myös tänään alkavien Kihupäivien ohjelmistossa.

– Kehittelimme Kihupäiviä varten ihan oman konseptin, missä normaali saaristoristeily vedetään läpi kahdessa tunnissa perinteisen kolmen tunnin sijaan, kertoo Harri Heikkilä laivaristeilyjen taustajoukoista.

– Vauhti ei kuitenkaan ole tavallista hurjempaa, vaan matka-aikaa on lyhennetty Pietarsaaressa oloajan puolelta.

Aikamuutoksen lisäksi laivalla kuullaan tällä kertaa myös harmonikan soittoa.

– Laivan kansihenkilöinä toimivat 4H-yrittäjät osaavat myös soittaa, joten käytämme tätä taitoa nyt hyvän tunnelman luomiseen.

Kihuristeilyjä järjestetään viikonlopun aikana perjantaina ja lauantaina. Torstaina ja sunnuntaina ajetaan ihan tavallinen saariristeily.

– Tilausristeilyjä toki ajetaan muinakin aikoina, mutta ne eivät ole kaikille avoimia tilaisuuksia. Perjantai-iltana laiva toimii myös satamaravintolana, Heikkilä kertoo.

M/S Ahti seilaa Pyhäjärven vesillä nyt toista kesää.

– Idea laivan hankintaan muhi itse kunkin päässä monet vuodet, kunnes yhä useampi puki ajatuksensa sanoiksi. Maakuntajärvellä oli nimittäin seilattu ennenkin, ja sitä oli jäänyt kaipaamaan yksi jos toinenkin, Heikkilä kertoo.

Toinen laivahankinnan motiivi oli, etteivät lähellekään kaikki pyhäjärviset ole koskaan nähneet maakuntajärveä selältä päin.

– Tänäkin kesänä meillä kävi yksi varsin iäkäs asiakas, joka reissun päätteeksi oli ikikiitollinen siitä, että pääsi vihdoin ja viimein käymään järvellä. Suosittelen risteilyä ihan kaikille, sillä se on ikimuistoinen kokemus.

Kolmantena, vaan ei vähäisimpänä syynä on pyhäjärvisten ja pyhäjärvishenkisten yrittäjien tavoite luoda uutta toimintaa, mahdollisuuksia ja elävää elämää Pyhäjärvelle.

Kun ajatus laivahankkeesta oli vihdoin sanottu ääneen, sen taakse löytyi nopeasti toimeliaita ihmisiä, jotka olivat valmiita tekemään työtä sen eteen.

– Asioita alkoi tapahtua rivakalla tahdilla. Löysimme toiveittamme vastaavan laivan Kemijärveltä ja Pyhäjärven Järvimatkailun Tuki ry rakennutti Pietarsaareen laiturin, jotta M/S Ahti pääsee rantautumaan sinne, Heikkilä kertoo.

Laivan hankkiminen ja sen toiminnassa pitäminen vaatii taustajoukoilta paljon suurelle yleisölle näkymätöntä työtä.

– Tavoitteemme on kuitenkin kehittää toimintaamme jatkuvasti. Olemme järjestäneet erilaisia teemaristeilyjä, kuten bingo- ja karaokeristeilyjä. Suunnitelmissa on myös rakentaa risteily satujen ja tarinoiden ympärille, Heikkilä visioi.

#