keskiviikko 26.6.2019 | 17:39
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

”Isänmaan nuoret puolustajat” on nyt nähtävillä Yle Areenassa

Selänne+
Su 9.6.2019 klo 09:00

Jatkosota oli koettelemus koko kansalle. Suojeluskunta- ja lottajärjestöjen poika- ja tyttötyöhön osallistui yli satatuhatta nuorta. Sotilaspoikien kiltatyö alkoi 1991 Sotilaspoikien Perinneliiton perustamisella. Perinnepäivää vietetiin 29.5, jolloin laskettiin kukkalaite Lahdessa olevalle sotilaspoikapatsaalle. Sodan kokemuksia on koottu talteen sotilaspoikakiltojen toimesta. Viime joulukuussa sotilaspojille ja pikkulotille osoittamassaan joulutervehdyksessä tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi: ”Sodan kokemukset koettelivat monen lapsen ja nuoren mieltä, mutta kestettävä oli”.

Tuota rankkaa kokemusta saimme nähdä ja kuulla Puolustusvoiman lippujuhlan päivänä 4.6, jolloin Yle I näytti sotilaspoikien ja lottatyttöjen haastatteluihin perustuvan dokumenttielokuvan. Elokuvan on tuottanut Sotilaspoikien Perinneliitto, kuvannut Aikoinaan Haapajärven seurakunnan nuoriso-ohjaajana ollut Timo Koivisto, ohjannut ja leikannut hänen tyttärensä Taru Koivisto. Haastateltavina on myös Keski-Pohjanmaan sotilaspoikia ja lottatyttöjä.

Nyt elokuva on nähtävillä Yle Areenassa.

Vanhimmat sotilaspojat joutuivat aikanaan rintamille ja heitä kaatui yli kaksisataa.

Sodan jälkeen sotilaspojat lakkautettiin 11.11.1944 . Sen jälkeen he osallistuivat urheiluseura- ja nuorisoseuratoimintaan, reservijärjestöihin, partiolaisiin, sotainvalidien auttamiseen ja muihin järjestöihin, lotat omiin naisjärjestöihinsä.

Sotilaspoikia arvioidaan olevan vielä jäljellä 6000 - 7000 ja pikkulottia hieman enemmän. Työ kotirintamalla on jäänyt tarkasti dokumentoitujen sota- ja rintamatapahtumien varjoon. Elokuvalla Perinneliitto liittää heidän kulttuuriperintöään osaksi koko kansakunnan historiallista muistia ja sukupolvien historiallista muistia. Kannattaa katsoa!

Keski-Pohjanmaan Sotilaspoikien Perinnekilta ry.

#