tiistai 26.3.2019 | 06:54
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Arja Kangas pääkirjoituksessaan: Biokaasulaitoksella lupaava lähtö

Selänne+
Pe 11.1.2019 klo 08:11

Pyhäjärvelle kaavailtu biokaasulaitos näyttää olevan myötätuulessa. Vuonna 2017 aloitettu selvityshanke poiki tulosta ja nyt laitosta ollaan hankkimassa paikkakunnalle ainakin kymmenen yksityishenkilön voimin. Jos ja kun hankkeen puuhamiehiä on uskominen, niin laitos on toteutumassa Pyhäjärvelle hyvin suurella todennäköisyydellä. Lukujen valossa toteutuminen näyttää olevan vähää vailla, sillä rahoitusta puuttuu enää noin 250 000 euroa koko 1,5 miljoonan euron potista. Vaikea uskoa, että toteutuminen jäisi tuosta kiinni.

Biokaasulaitoksen työllistämisvaikutukset koskevat lähinnä koneurakoitsijoita, ja samalla se toisi myös lisätienestejä paikkakunnan viljelijöille, joiden tuottamaa nurmirehua hyödynnettäisiin laitoksen toiminnassa. Toki laitoksen rakentamiselle löytyy myös maantieteellisesti hyviä syitä, vaikka biokaasuautoilu on vielä vähäistä. Nelostiellä seuraavat asemat löytyvät Jyväskylästä ja Oulusta.

Taustalla kiinnostusta ovat osoittaneet myös energiayhtiöt ja mielenkiinnolla saadaankin seurata, mitä tämä projekti vielä tuokaan tullessaan. Saadaanko yksityishenkilöiden lisäksi mukaan vielä energiayhtiö? Tärkeää sekin, että paikallinen hanke saadaan paikallisin voimin liikkeelle. Ehkä se luo myös lisää uskoa yhteiseen tekemiseen.

Arja Kangas

#