torstai 19.5.2022 | 22:43
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pyhäjärven vesille halutaan taas sisävesilaiva – vesille päästäisiin mahdollisesti jo ensi kesänä

To 5.4.2018 klo 08:27 | päivitetty to 08:27

Pohjois-Pohjanmaan maakuntajärvi Pyhäjärvi halutaan tutuksi myös järveltä käsin niin matkailijoille kuin paikkakuntalaisille. Pyhäjärven vesille ollaankin hankkimassa sisävesilaivaa ja sille kuljettajia. Viimeksi Pyhäjärven vesillä liikennöi vesibussi säännöllisesti kymmenisen vuotta sitten.

– Mikä hienompaa kuin tutustua Pohjois-Pohjanmaan maakuntajärveen, omaan Pyhäjärveemme, laivan kannelta mahdollisesti jo ensi kesänä, Pyhäjärven Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Risto Alaheikka sanoo.

Pyhäjärven Kehityksellä on laivahankkeessa lähinnä konsultin rooli. Alaheikka kaavailee, että laivalla ajettaisiin sekä reitti- että tilausajoja, ja saarista ainakin Pietarsaaren laituriin on mahdollista ajaa.

Laivahankkeelle haettiin tuulta purjeisiin ideariihestä maaliskuun lopulla ja nyt hanke on edennyt niin pitkälle, että tämän torstai-iltana pidetään osakeyhtiön perustamiskokous ja yhtiölle muodostetaan hallitus.

Yhtiön hallinnollisia asioita hoitava Raija Leppäharju kertoo, että kun osakepääoma on maksettu ja maksuista saatu kuitit yhtiö lähetetään rekisteröitäväksi. Ykkösnimivaihtoehto yhtiölle on Pyhäjärvi Risteilyt Oy. Laivan nimestä päätetään myöhemmin ja siitä kysytään mahdollisesti mielipidettä myös yleisöltä.

– sakkeiden nimellisarvo on 200 euroa. Osakeannista ilmoitetaan heti kuin mahdollista eri tiedotusvälineissä, Leppäharju kertoo.

Hän toivoo, että mahdollisimman moni, myös yritykset innostuisivat asiasta ja kokisivat laivahankkeen omakseen. Hän uskoo, että sisävesilaiva toisi toteutuessaan Pyhäjärven ja koko lähiseudun matkailulle lisäpontta.

– Yritykset voisivat viedä vieraitaan järvelle ja laivalla voisi järjestää perhejuhlia.

Leppäharju hahmottelee mahdollisuuksia paketoida risteilyjen oheen erilaisia palveluja, jotka hyödyttävät laajasti muutakin yrityskenttää. Esimerkiksi kahvi- ja ruokapalvelut voidaan tilata laivalle tai tarjoilu voi tapahtua ravintoloissa ja kahviloissa kuuluen osana risteilypakettiin.

Harri Heikkilä, yksi laivahankkeen käynnistäjistä, kertoo suunnitelmista luoda risteilyasiakkaille toimiva ja kokonaisvaltainen asiakaspolku joka lähtee jo kotisohvalta.

– Tarkoituksena on luoda asiakkaalle miellyttävä tunnelma, joka jatkuu vielä takaisin kotisohvallakin.

Laivan hankintatyöryhmään kuuluvat Risto Niskanen, Ilpo Karvonen ja Ari Huttunen ovat selvitelleet laivan tekniikkaan ja turvallisuuteen liittyviä seikkoja. Risto Niskasen mukaan markkinoilla on yksi varteenotettava vaihtoehto.

– Hankinta etenee, kun osakeanti on lähtenyt käyntiin ja rahoitus on selvillä.

Anitta Oertel

#