MAINOS

Kuntosalitarvikkeiden myynti kasvaa Suomessa koronan takia

MAINOS -


Kuntosalitreenin suosio harrastuksena on noussut räjähdysmäisesti viime vuosien aikana. Tärkeä osa harrastusta on ollut sen jatkuvuus - kuntoa voi ylläpitää täydellisesti vain käymällä salilla. Kuntosalista tulee monelle treenajalle ikään kuin rutiini, jota ilman on vaikea elää. Joskus salille on vain pakko päästä purkamaan tuntoja ja energiaa ja tyhjentämään päätä kunnolla. Koska jatkuvuus on tärkeä osa harrastusta, koki moni kuntosalikävijä vuoden 2020 alussa takaiskun, kun koronavirus iski.
Suhteellisen nopeasti maailmanlaajuiseksi pandemiaksi julistettu koronavirus sulki nopeasti Suomessakin monia julkisia rakennuksia, mukaan lukien kuntosaleja. Niissäkin paikoissa, joita ei suljettu, ovat hygieniakäytännöt menneet täysin uusiksi - ehkäpä jopa lopullisesti.
 

Koronavirus on ollut monelle herätys todellisuuteen

Maailmamme on ollut enemmän tai vähemmän rauhanomaisessa tilassa noin 60-70 vuoden ajan - vasta. Mutta jo tässä ajassa kehittyneessä lännessä elävät ihmiset ovat ehtineet tottua helppoon elämään ja etuisuuksiin. Ihmiset vauraassa osassa maailmaa ovat tottuneet siihen, että kaikki on heidän saatavillaan helposti.
Tähän ollaan jo niin tuudittautuneita, että monen on vaikea edes kuvitella elämää ilman kaikkia modernin maailman etuja. Siksi koronaviruspandemia onkin ollut monelle herätyksen paikka - moni on joutunut huomaamaan, että maailmanrauhan korttitalo ei ole ollenkaan horjumaton, vaan voi romuttua hetkellä millä hyvänsä vieden kaiken mukanaan. Koska tahansa voi käydä niin, ettei enää pääsekään sille omalle ja rakkalle kuntosalilleen, joka on ollut kuin toinen koti jo vuosien ajan.
 

Tämä varsin kaivattu paluu ikävään todellisuuteen on saanut monet miettimään asioita uudelta kantilta: ehkäpä onkin ihan järkevää varautua omassa elämässään niin, että voi elää hieman enenevissä määrin omavaraisesti. Joillekin tämä on tarkoittanut esimerkiksi kuivatuotteiden ja veden sekä vessapaperin varastointia, toisille taas oman harrastuksen jatkuvuuden takaamista. Moni onkin päättänyt perustaa kotiinsa oman pienen kuntosalin, jolla voi ongelmitta treenata koska tahansa vailla pelkoa sen sulkeutumisesta tai viruksen saamisesta.  

Kuntolaitteiden hankkiminen kotiin on yllättävän edullinen ratkaisu

Jokainen salilla käyvä varmasti tietää, ettei kyseessä ole mikään kovin edullinen harrastus, vaan jäsenyydestä voi kuukaudessa joutua pulittamaan useita kymppejä ja vuodessa jopa satasia. Siksi pitkässä juoksussa salivermeiden hankkiminen kotiin onkin oikeastaan varsin fiksu ratkaisu. Kun tietää, millaisista laitteista pitää, on helppo tehdä sellaisia hankintoja joista on kaikkein eniten hyötyä. Kun välineet on kerran hankittu kotiin, kestävät ne hyvässä lykyssä monia vuosia, eikä niistä tarvitse maksaa erikseen.
Säästöt voivat siis vuositasolla olla hyvinkin hurjat. Kun laitetta käyttää vain yksi ihminen tai muutama perheenjäsen, eivät ne kulu läheskään samaa vauhtia kuin kuntosaleilla, missä niitä käyttävät kymmenet tai jopa sadat ihmiset joka päivä. Myöskään hygienia-asioista ei tarvitse tässä tapauksessa stressata niin paljoa, sillä omassa käytössä olevia laitteita ei tarvitse desinfioida joka kerta ennen käyttöä.

Katso kuntosalitarvikkeita kotiisi: https://gorillasports.fi/