Paikallisuutiset
Verohallinto: OmaVerossa käyttökatko viikonloppuna − Hoida mahdolliset veroasiasi nyt
Järjestelmäpäivityksen vuoksi OmaVero-palvelu on poissa käytöstä tulevana viikonloppuna eikä siellä voi hoitaa mitään veroasioita. Verohallinto ohjeistaa hoitamaan veroasiat ennen perjantaina alkuillasta alkavaa katkoa.
OmaVeron käyttökatko alkaa perjantaina 17.11. klo 16.30 ja päättyy sunnuntaina 19.11. klo 18. Käyttökatkon syynä on järjestelmäpäivitys, jonka aikana OmaVeroon tuodaan uusia toiminnallisuuksia.
Tulevan viikonlopun päivityksessä ei ole tulossa suuria muutoksia OmaVeron ulkoasuun tai toiminnallisuuksiin, vaan kyse on useista pienemmistä muutoksista erilaisille asiakasryhmille.
Järjestelmäpäivityksen jälkeen asiakas voi esimerkiksi seurata OmaVerosta oman veroasiansa, kuten oikaisuvaatimuksen tai varainsiirtoveron palautushakemuksen käsittelyä.
Jatkossa asiakkaiden Verohallinnolta saamiin päätöksiin tulee maininta, jos päätös on tehty automaatiota hyödyntäen. Automaation käytöstä kerrotaan asiakkaille myös jo siinä vaiheessa, kun asiakas alkaa hoitaa asiaansa esimerkiksi OmaVerossa.
Automaatiota on käytetty verotuspäätösten teossa jo pitkään. Vuonna 2023 voimaan tullut laki kuitenkin edellyttää, että asiakkaan pitää saada tietää, jos hänen asiansa käsittelyssä on käytetty automaattisesta päätöksentekoa.