Paikallisuutiset

Veijon luontopalsta: Karhun kohtaaminen

Miltä tuntuisi törmätä karhuun sieni- tai marjareissulla? Joku voi kokea sen hyvin pelottavana hetkenä, kun taas joku voi kokea sen jännittävänä ja mielenkiintoisena hetkenä. Yleensä karhu väistää ihmistä, mutta joskus voi joutua tilanteeseen jossa on karhun kanssa silmäkkäin. Karhulla on erinomainen kuulo- ja hajuaisti ja yleensä se havaitsee ihmisen hyvissä ajoin ja pakenee paikalta.

Olen vuosien aikana kuvannut karhuja lukuisia kertoja ja joskus myös ”törmännyt” niihin kävellessäni kuvauspaikalle. Pari kertaa olen joutunut odottamaan, että karhu lähtee paikalta pois, minkä jälkeen olen jatkanut taas matkaani. Kuvauspaikkani sijaitsee aivan Venäjän rajan tuntumassa Vartiuksen alueella, jossa liikkuu useita karhuja.

Elokuun alkupuolella sattui kuvausreissullani hieman jännittävämpi tilanne. Kävelymatkallani kohti kuvauspaikkaa, lähti ensin edestäni lintuparvi, joka sai adrenaliinin kiertämään veressä. Kyseinen alue oli se, missä karhut yleensä liikkuvat aktiivisesti. Jatkoin matkaani ja hetken kuluttua edestäni lähti säikähtäneen oloinen, keskikokoinen karhu juoksemaan kovaa vauhtia suota pitkin ja katosi pian metsän siimekseen. Jos karhu säikähti tilannetta, niin säikähti hieman myös kuvaajakin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuvauspaikalleni oli enää lyhyt matka ja päätin jatkaa kävelyäni kun sain pulssini ensin hieman tasaantumaan. Suunta oli juuri sama kuin karhun pakoreitti, mutta ajattelin että on erittäin pieni mahdollisuus törmätä karhuun uudestaan.

Vain hetki tuosta ja kuulin kahinaa selkäni takana. Kurkistin olkapääni yli ja huomasin, että tuo sama karhu seuraakin minua. Päätin jatkaa matkaa rauhallisesti eteenpäin ja samalla kuulin miten karhu oli lähestymässä minua selkäni takana.

Pääsin kuvauskopilleni, avasin oven ja samassa karhu käveli vain muutaman metrin päässä minusta. Laitoin kopin oven kiinni ja kädet hieman täristen kaivoin repustani kameran esiin ja aloin kuvaamaan karhua. Karhu ei ollut missään vaiheessa aggressiivisen oloinen, vaan käveli hyvin rauhallisesti kopin ohi ja lähti leppoisasti kiertämään pientä suolampea. Muutaman minuutin kuluttua se katosikin metsään. Olihan taas ikimuistettava ja jännittävä hetki luonnossa!

Veijo Toivoniemi

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kirjoittaja on haapajärvinen luontokuvaaja. Hän kiertää ympäri Suomea tapaamassa ihmisiä, jotka tekevät työtä luonnon ja eläinten hyväksi, ja jakaa kokemuksensa lukijoillemme.

Toimi näin jos kohtaat karhun:

Pysy rauhallisena

Juttele karhulle, älä huuda

Peräänny, mutta älä käännä selkääsi karhulle

Kävele, älä juokse tai kiipeä puuhun

Jätä karhulle marjaämpäri tai vaate nuuhkittavaksi

Vasta viimeisenä keinona heittäydy maahan