Paikallisuutiset

Tarinaniskennän taitajat kisasivat Kärsämäellä

Tarinoiden kerronta on kuulunut perimäämme vuosisatojen, ellei -tuhansien ajan. Aina, kun useampi ihminen kokoontui joko tulille tai savupirttiin, kerrottiin tarinoita.

Toiset omasivat hyvät tarinankertojan lahjat ja saivat kuulijansa elämään tarinassa mukana. Tarinoiden mukana siirtyivät erilaiset kansanperinteet ja kansanviisaudet seuraaville sukupolville.

Sanotaan, että tarinankerronta on vanhin sivistyksen muoto ja tarinaniskijät olivat vaikutusvaltaisia henkilöitä elinpiirissään. Kansanperinteen elävänä säilymisestä on Kärsämäellä jo 20 kertaa järjestetyssä Elämäntarinafestivaalissakin kysymys: Tarinankertojat kokoontuvat yhteen ja mittelevät samalla lajin Suomenmestaruudesta. Aivan kylmiltään loppukilpailuun ei kuitenkaan tulla, vaan tarinaa on isketty jo Suomessa ja Ruotsin puolellakin järjestetyissä alkukarsintakilpailuissa.

Ennen varsinaisen kilpailun alkua, pitkäaikainen tuomariston jäsen ja tuomariston puheenjohtaja, kirjailija ja tutkija Pentti Stranius kertoi Tarinaniskennän SM-kisojen historiasta ja merkityksestä kansanperinteen vaalijana. Festivaali perustettiin vuosituhannen vaihteessa kun Kärsämäellä asunut kirjailija, kriitikko ja kirjoittajakouluttaja Anja Vähäaho alkoi puhua, kuinka maailmalla on perustettu erilaisia Elämäntarinayhdistyksiä ja hänen mielestään sellainen tarvittaisiin täälläkin.

Hänen toimeliaisuutensa ansiosta Kärsämäelle perustettiin Elämäntarinayhdistys, joka julkaisi myös Elämäntarinalehteä. 2000- luvun alussa aloitettiin vuosittaisten Elämäntarinafestivaalien järjestäminen. Aluksi ne olivat kaksipäiväisiä tapahtumia, joissa ensimmäisenä päivänä oli työpajoja sekä luentoja ja toisena päivänä kilpailtiin tarinaniskennän mestaruuksista.

Elämäntarinafestivaali on nykyisellään yksipäiväinen. Elämäntarinayhdistys on lopettanut toimintansa, eikä lehteäkään enää julkaista, mutta tapahtumaperinnettä haluttaan kuitenkin jatkaa, minkä vuoksi tapahtuman järjestämisestä vastaa Kärsämäen kunnan sivistystoimi apunaan Kattilakosken kulttuuriosuuskunta.

Stranius kertoi myös millaisin kriteerein tuomaristo tekee päätöksensä. Tarinoiden tulee olla omakohtaisia, ne voivat olla koomisia, tragikoomisia, romanttisia tai traagisia. Ne kerrotaan perinteisellä tarinankerronnan tavalla, niissä tulee olla selkeä aloitus, joku nousukohta ja lopetus, niiden täytyy viedä kuulija mukanaan. Tarinoiden pituus saa olla korkeintaan seitsemän minuuttia.

Ennen kuin kilpailijat päästettiin lavalle, tarinankerronnan aloitti Aune Aho. Hän on voittanut kisat kolme kertaa ja on nykyään tuomariston jäsen. Hänen “Valkoiset tennarit” tarinansa oli valloittava, nauruhermoja kutkuttava tarina nuoren tytön hillanvientimatkasta.

Varsinainen tarinaniskennän kisa käytiin kymmenen osallistuja voimin. Tarinoissa kuultiin lapsuuden leikeistä, työelämään lähdöstä, matkoilla tapahtuneista sattumuksista, Ievan toimimisesta entisaikojen tinderinä ja pohjolan kalaretkistä.

Kun kilpailuesitykset oli kuultu oli tuomaroinnin vuoro. Yleisöllä oli mahdollisuus valita oma suosikkinsa ja tuomaristo valitsi kolme parasta esitystä. Yleisarvionaan tuomaristo piti juttuja vähän tasapaksuina, huippuja puuttui. Tarinan olivat monipuolisia ja joissain esityksissä myös lopetus oli mietitty. Kilpailijoiden keski-ikä oli suhteellisen korkea ja toiveena onkin, että myös nuorempaa väkeä saataisiin mukaan.

Kilpailun tasaväkisyyden vuoksi kolmas palkinto jaettiin Ulla Häivälän “Se parempi serkku” ja Pekka Berg “Kalajutuista ei tarvitse ripittäytyä” kesken. Kakkoseksi tuli Esko Fält tarinallaan “Väinönputki ja koskenkorva”.

Parhaan tarinan sekä yleisön, että tuomariston mielestä esitti Matti Krapu Alavieskasta. Tarina “Sianhännän vejätin” oli mukaansatempaava kertomus siitä, miten lapsia jekutettiin pysymään poissa lahtimiesten jaloista. Tarinassa yhdistyivät kansanperinne, omakohtaisuus ja elävä kerronta. Tarina on hyvä muistutus myös nykypäivänä siitä, että vaikka teurastukset maatiloilla olivatkin arkipäivää, ei pienten lasten tarvinnut nähdä ja kokea kaikkea, mitä pieni mieli ei kenties vielä ymmärtänyt.

Matti Krapu on Alavieskalainen tarinankertoja ja hänen juttujaan voi aika ajoin lukea Alavieska-lehdestä. Hän on ollut jo 27 vuotta sairaseläkkeellä ja kertoo tarinoita syntyvän koko ajan. Niitä hän sitten kirjoittelee ylös ja nytkin on jo monia uusia aihioita mielessä. Krapu osallistui kisoihin ensimmäistä kertaa ja oli hieman yllättynyt menestyksestään. Kilpailutarina oli pyörinyt jo kauan mielessä ja hän oli jo laittaa sen lehteen, mutta jättikin sen sitten kerrottavaksi täällä ja oli kovasti tyytyväinen päätökseensä.

– Nyt on mukava lähteä kotiin ajelemaan, Suomenmestari Krapu totesi.

8.8.2023 korjattu useassa kohdassa sana Elämäntapafestivaali oikeaan muotoonsa; Elämäntarinafestivaali