Mielipiteet

Sota-aikojen mottitalkoista

Kun Suomi joutui tahtomattaan sotaan suurta ja mahtavaa Venäjää vastaan, rajat menivät kiinni, meret miinoitettiin.

Oli pärjättävä omin neuvoin. Ensimmäisenä tuli pulaa energiasta ja polttoaineista. Kaikki toimi kohta puulla ja haloilla. Mutta olihan meillä suuret hakkaamattomat metät, jossa oli valtavat määrät energiaa. Ruvettiin kehittelemään autoihin häkäpönttöjä. Junat kulki ja huoneet lämpes haloilla. Mutta sitten loppuivat kuivat halot, sillä hakkuumiehistä oli pulaa. Eduskunta sääti kansanhuoltolain, jossa oli pykälä mottitalkoista. Jokaisen aikuisen terveen kansalaisen piti käydä valtion tai kunnan metsässä hakkaamassa määrätty mottimäärä halkoja määrättynä aikana. Kylän uskottu mies valvoi, että näin myös tapahtui.

Meille tuli määräys heinäkuussa. Paikka oli maan selillä Nivalan kunnan metsissä, jossa oli metsäkämppä, ( Näläkälän kämppä). Siellä sai yöpyä. Määrä oli suuri, sillä olihan talo väķirikas. Niinpä minäkin pääsin mukaan, vaikka olinkin poikanen, sillä ei ollut väliä, ķuka ne halot hakkas kun vain määrä tuli täyteen.

Kun saavuimme kämpälle, siellä kävi melkoinen hulina! Väkeä oli ottamassa palstaa, oli opettajat, kaupanhoitajat, oli sellaista väkeä, jotka ei olleet metsätöitä tehneet milloinkaan. Mutta halu oli suuri, täyttää tämä kansalaisvelvollisuus.

Siellä oli puitten juurilla pyllyllään monenlaisessa asennossa sahaamassa miestä tai naista, puuta nurin. Se oli suomalaisen sisun voimannäyte, kesäisessä metsässä. Missä käki kukkua helskytteli ja rastas hupeletti.

Siitä se alkoi. Saimme palstan ja kaksi miestä otti sahat ja rupesivat kaatamaan risti ronkkeliin puuta nurin. Me poikaset karsittiin ja halottiin, ja niin alkoi Maaselän kankaille nousta tuoreelle puulle haiskahtavia pinoja toisensa jälkeen. Kansalaisvelvollisuus alkoi täyttyä.

Mutta se yön seutu, pienessä kämpässä, sääskien seassa, jossa ei ollut kuin pelkät makuu laverit, muotostautui ongelmaksi. Sinne vain miestä ja naista sikin sokin vierekkäin arvo vallasta piittaamata, nukkumaan, moni oli tuonut tullessansa kainalossaan lehtinipun, pehmikkeeksi. Mutta kyllä ne yöunet lyhyeksi jäivät. Moni lähti kesken yötä kuusenjuurelle jatkamaan unia. Olihan kýsymyksessä kansalaisvelvollisuus.

Ja lyhyt oli kesäinen yö, aamu alkoi pian sarastaa, käki alkoi kukkua helskytellä, rastas viritellä aamulauluaan. Ja niin alkoi Maaselän kankailta aamu varhain kuulua meheviä kirveen iskuja.

Olihan kysymyksessä kansalaisvelvollisuus, josta sai palkkioksi, kultaisen, hopeisen tai rautaisen, motti kirveen.

Olavi Vierimaa

Kärsämäki