Kolumnit

Sirpa Koski kolumnissaan: Oravia ja enteitä

Kaunis hautausmaa on hiljainen. He, jotka täällä lepäävät ovat matkansa päättäneet. Kuljetun tien ilot ja surut ovat peittyneet mullan alle.

Pikkuinen orava keikkuu hautakiven päällä ja katselee valppaasti, että onkohan tuota ihmisotusta syytä varoa. Orava on suloinen ja hellyttävä ja sitä katsellessa unohtuu, millainen peto se kuitenkin on. Pikkulintujen pesät ovat vaarassa, niiden munat ja poikaset.

Kun oravat kesyyntyvät, ne saattaa järsiä talojen laudoitusta ja tunkeutua varastoihin ja etsiä sieltä syötävää. Onpa meilläkin ollut pari kertaa orava pirtissä. Siinä oli melkoinen häslinki, että koirapojan sai pysymään aisoissa ja kutsumattoman vieraan karkotettua ulos.

Ennenvanhaan oravannahka oli käypää valuuttaa ostoksia tehdessä. Harmi, ettei nahkoilla enää voi maksaa. Vaikka olisihan se kaupan kassalla melkoinen karvanpölinä, kun kuukauden ruokaostoksia maksettaisiin.

Vanhaan aikaan oravan ilmestymistä pihaan pidettiin myös merkkinä tulevista onnettomuuksista. Sodasta, rutosta, nälänhädästä ja muista pahoista asioista. Enää oravan ei tarvitse tulla tuomaan tätä viestiä, koska elämme jo niiden keskellä tänä päivänä.

On käsittämätöntä, miten maailma on muuttunut muutaman vuoden sisällä. Venäjän harjoittama raaka sota Ukrainassa, Lähi-idän ja Afrikan-mantereen ruutitynnyrit. Ilmastonmuutos, jota ei voi enää kieltää.

Mitä Kirjojen kirjassa sanotaankaan. Jesaja 24:3-6: ”Maa tyhjennetään typötyhjäksi ja ryöstetään putipuhtaaksi, sillä näin Herra on sanonut. Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu. Kansan ylhäiset nääntyvät maassa. Maa on saastunut asukkaidensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait ja hylänneet käskyt, tehneet tyhjäksi iankaikkisen liiton. Sen vuoksi kirous kalvaa maata ja sen asukkaat syystään kärsivät. Sen vuoksi maan asukkaat kärventyvät kuumuudesta, ja vain vähän jää ihmisiä jäljelle.” Voiko tuon selvemmin meidän maailmamme tilannetta kuvata? Tänä aikana, jolloin saa varoa kaikkea sanomaansa ja kirjoittamaansa, Jumalan sana puhuu suoraan ja onneksi vielä Suomessa sitä saa tuoda esille. Mutta miten kauan enää, kun kaikki, mikä ei miellytä tiettyjä tahoja, on vihapuhetta.

Sananvapaus näyttää kuuluvan vain harvoille ja valituille. Joutuvatko totuudenpuhujat pian toteamaan vanhan kansanlaulun sanoin; ”Nyt mua vierähän linnasta linnahan, kantaen kahalehia.” Eikä kysymys ole presidentinlinnasta, jonne monilla on kova hinku nyt ängetä. Silti ei ole olemassa sellaisia kahleita, joilla totuus voitaisiin sitoa.

Sirpa Koski