Paikallisuutiset
Seurapuistossa leikitään pian Pikku Kakkosta
Pikku Kakkonen pakkaa leikit ja soittimet Leikkikonttiinsa ja hurauttaa kesän aikana kymmenelle paikkakunnalle leikittämään ja laulattamaan lapsia. Nivala on vuorossa ensimmäisenä, sillä Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertue saapuu Seurapuistoon lauantaina 10. kesäkuuta.
Kyseessä on kolmetuntinen pikniktyylinen tapahtuma, jossa tekemistä koko perheelle järjestävät MLL:n paikallisyhdistykset kumppaneineen. Samassa tapahtumassa nähdään Leikitään Pikku Kakkosta -konsertti, jonka myötä yleisö pääsee leikkimään ja laulamaan tuttujen juontajien kanssa. Leikkitirehtööreinä lavalla toimivat Nalle ja Leikki-Heikki. Musiikista vastaa Leikkiorkesteri kapellimestarinaan Tuomo Rannankari. Konsertti alkaa klo 17, itse tapahtuma on klo 15. Konsertti tullaan taltioimaan ja esittämään Pikku Kakkosen lauantaiaamussa sekä Yle Areenassa 8. heinäkuuta.
Pikniktapahtumaan on vapaa pääsy. Tapahtumaan saapuvia kannustetaan nappaamaan mukaansa saippuakuplat ja piknikviltti.