Kolumnit

Senni Kokkoniemi kolumnissaan: Urheilija vai pukeutuja?

Kuva: Senni Kokkoniemi

Medialla on Suomessa valtava vapaus valita, mistä uutisoi ja kirjoittaa – ja kuinka kirjoittaa. Täytyisi kuitenkin muistaa, että vapaus tuo aina vastuuta. Viikonloppuna päättyneiden yleisurheilun MM - kilpailuiden aikana pintaan nousi jälleen kohu siitä, kuinka naisurheilijoista kirjoitetaan eri sävyyn kuin miesurheilijoista.

Muun muassa kilpaurastaan taukoa pitävä 7-ottelija Maria Huntington on omassa sosiaalisessa mediassaan tuonut ilmi turhautumisensa siitä, kuinka uutisointi naisurheilijoista keskittyy liian usein parisuhteeseen, ulkonäköön tai pukeutumiseen. Hänenkin kirjotuksensa taustalla painaa yleisurheiluliiton sivuille kirjoitettu juttu tuoreesta 100 metrin maailmanmestarista, Yhdysvaltain Sha’Carri Richardsonista.

Yleisurheiluliiton sivujen jutussa kirjoitetaan seuraavasti: “23-vuotias Richardson on väläytellyt jo pitkään juoksutaitojaan, mutta muut sählingit, kuten näyttävä pukeutuminen, ovat olleet pääosassa hänen urallaan.” Maria Huntingtoniin samaistuen totean, että ei pukeutumisen pitäisi kehystää uraa tai viedä arvoa kovilta suorituksilta. Luulenpa, että yksikään urheilija ei treenaa itseään lajin huipulle vain, jotta voisi näyttää hyvältä kilpailuissa tai suorissa tv-lähetyksissä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös suomalaisista naisurheilijoista on uutisoitu kotimaan mediassa epäasialliseen tyyliin. Huntington oli liittänyt postaukseensa kommentteja suomalaisilta naisurheilijoilta, joista yhdessä kerrottiin suuren kotimaisen iltapäivälehden tehneen jutun, jossa vertailtiin hänen vatsamakkaroitaan vuosien 2016 ja 2017 välillä.

Pukeutumisteemoista on kirjoitettu ja puhuttu paljon – osan mielestä varmasti kyllästymiseen saakka, mutta mikään ei muutu, jos kaikki vain hiljaa hyväksymme asian epäkohdat. Jokaisella urheilijalla - kilpaurheilijalla tai harrastelijalla - on oikeus pukeutua juuri niin kuin haluaa, oli asu sitten tarkasti suunniteltu tai ei. Medialla on vapaus ja vastuu kirjoituksistaan, ja uutisoinnin voi tehdä myös loukkaamatta ketään henkilökohtaisesti.

Senni Kokkoniemi

Kirjoittaja on Selänne-lehden reisjärvinen avustaja