Kulttuuri

Särkynyt haave lapsesta romaaniksi – Katja Kettu kirjoitti uransa henkilökohtaisinta teosta juurillaan Kuhmossa

Tämä Kainuun sanomat -lehden juttu tarjotaan Selänne-lehden digilukijoille lisälukemiseksi.

Kainuulaislukijan silmä osuu jo Katja Ketun uutuusromaanin alussa tuttuihin paikannimiin.

On pauhaavaa Pajakkaa, Lentuaa ja viittauksia Sotkamon läheisyyteen.

Erään kissan tutkimuksia -kirjassa (Otava) ei mainita nimeltä Kuhmoa, mutta sinne Kissa, romaanin kertoja, päätyy vuonna 1917 tultuaan lähetetyksi eräänlaiseksi henkioppaaksi maan päälle.

Lähellä Venäjän rajaa elää nuoripari, jolle aatteet ja rakkaus antavat toivoa, kun ajat ovat kovat sodan ja levottomuuksien keskellä.

Pariskunnan kotipaikan Saaren esikuvana on toiminut Katja Ketun mummola, joka sijaitsee Kuhmossa viiden kilometrin päässä itärajalta.

Kirjailija on viettänyt lapsuusvuosinaan paljon aikaa isoisoisänsä rakentamalla tilalla, jossa hänen mummonsa ja isänsä ovat syntyneet.

Siellä Helsingissä asuva Kettu kävi myös kirjoittamassa uutta romaaniaan, josta tuli hänen uransa henkilökohtaisin.

– En ole kirjassa halunnut sijoittaa paikkaa, olen suojellut sitä. Se on minulle hyvin rakas paikka, jossa haluan tuntea olevani turvassa maailmalta, hän kertoo.

Romaanin rakastavaisten Eevan ja Mahten tarina ei ole syntynyt suoraan Katja Ketun omien isoisovanhempien kokemusten pohjalta, mutta mummolta jo nuoruudessa kuullut sukutarinat ovat innoittaneet teosta.

Kun kirjassa nuoripari päättää loikata perheineen 1930-luvulla paremman elämän toivossa Neuvosto-Venäjälle ja matka keskeytyy hevosen jalan katkeamiseen, on tapahtumien taustalla tositarina.

Ketulla on vielä isotätejä ja -setiä kertomassa sukuhistoriaa, mutta hän on paneutunut siihen myös kirjallisten lähteiden kautta.

Kansallisarkistosta Kettu löysi esimerkiksi isoisoisänsä kuulustelupöytäkirjat, kun tämä päätyi Suomen sisällissodan aikana Muurmannin legioonaan ja lopulta vankileirille. Niin käy romaanissa myös Mahtelle.

– Minua on kiinnostanut historia, kun samoja polkuja tallaan koko ajan, kirjailija toteaa.

Perimätiedon saaminen on ollut Katja Ketulle tärkeää myös työstäessä surua lapsettomuudesta.

Kun kirjailijalle ei ole syntynyt omaa perillistä, hän on halunnut kääntää katseen menneisyyteen ja juuriinsa.

Lapsettomuuskokemuksistaan Kettu kirjoittaa myös Erään kissan tutkimuksissa.

Kertoja-Kissa liikkuu sadan vuoden takaisten tapahtumien lisäksi nykyajassa, jossa yksin Helsingissä asuva Kirjailija menettää sekä lapsensa keskenmenossa että kykynsä kirjoittaa.

Kissan tehtäväksi jää tutkia, kuinka Kirjailija ja kainuulainen isoisoäiti Eeva kurkottavat ylisukupolvisesti kohti toisiaan.

– Kirja on hyvin omakohtainen. Minulla oli pitkään haave lapsesta ja on ollut useita keskenmenoja. Se on ollut raskas asia, jota on koetettu hedelmöityshoitojen ja muiden kautta hoitaa. Se on ollut tosi iso luopumisen asia elämässä, Kettu sanoo.

Kirja on hyvin omakohtainen. Minulla oli pitkään haave lapsesta ja on ollut useita keskenmenoja.”

Henkilökohtaisten asioiden avaaminen kirjaan ei ollut helppoa.

Katja Kettu kertoo, ettei juuri miettinyt lukijoita uppouduttuaan teoksen maailmaan kirjoitusvaiheessa. Vasta kun romaania editoitiin ennen julkaisua, hän tajusi, kuinka paljasta teksti oli.

– Nostan hattua kustannustoimittajalleni ja kustantamolle, että sitä vaan tehtiin. Välillä kävin vessassa itkemässä ja sitten jatkettiin. Viimeinen vaihe oli rankka prosessi, mutta kyllä siitä käsittääkseni ihan ammattimaisesti selvittiin.

Romaanissa Kirjailija joutuu kustantajansa kiusaamaksi.

Tilanteet ovat samantyyppisiä kuin Ketun omakohtaiset kokemukset entisen kustantamonsa kanssa, joista hän on viime aikoina puhunut myös julkisesti.

Enää hän ei jaksa velloa asiassa – uhrin asema ei kiinnosta häntä.

– Olen kuluttanut aika paljon aikaa noiden asioiden kokemiseen ja niistä kirjoittamiseen. Nyt olen sitä mieltä, että minun on aika tehdä jotain muuta.

Seuraavaan romaaniin Ketulla on jo kustannussopimus. Sitä ei hänen mukaansa tarvitse odottaa niin pitkään kuin Erään kissan tutkimuksia, joka ilmestyi viisi vuotta Rose on poissa -edellisromaanin (WSOY, 2018) jälkeen.

Paussi oli pakollinen terveydellisistä syistä, sillä Kettu eli edellisromaaniensa aikaan paineista elämää.

Hän kertoo kirjoittaneensa esimerkiksi Yöperhosta (WSOY, 2015) lentokentillä ja hotellihuoneissa samaan aikaan, kun markkinoi teoksiaan ympäri maailmaa.

Kun romaanien lisäksi työlistalla oli tietokirjoja ja dokumentteja, lopulta eteen tuli pakollinen pysähdys.

Kokeilin jo, että minut olisi otettu Kuhmon Kirjamessuille, mutta eivät ottaneet.”

– Tapahtui terveydellinen romahtaminen, josta ei vieläkään tiedetä, oliko se pienimuotoinen aivoinfarkti vai mitä tapahtui. Toipumisessa meni pitkän aikaa.

Nyt Kettu aikoo hieman lomailla ennen kuin alkaa kirjoittaa uutta teostaan.

Kuhmossakin tekisi mieli lähteä käymään. Samalla tavalla kuin Lappi on Rovaniemeltä kotoisin olevalle Ketulle omaa maata, sitä on myös Kainuu.

– Siellä tulee helpottunut olo, että nyt ollaan omilla mailla. Kokeilin jo, että minut olisi otettu Kuhmon Kirjamessuille, mutta eivät ottaneet. Ehkä en ole tarpeeksi tunnettu siellä, hän vitsailee.