Paikallisuutiset
Rovasti Kaija Tiirola hartauskirjoituksessaan: Uuden vuoden askeleet
Saaristossa asui perhe. Perhe eli kalastuksesta. Eräänä päivänä isä lähti jälleen merelle. Jäät olivat jo aika heikot, mutta varovasti liikkuen ja mutkitellen isä sai tehtävänsä hoidettua ja palasi kotiin.
Sisälle mentyään hän huomasi, että yksi perheenjäsen puuttui, perheen pieni poika. Äiti ihmetteli, ettei poika ollutkaan pihalla leikkimässä. Siinä hän oli aivan äskettäin poikansa nähnyt. Huolestuneina vanhemmat juoksivat pihalle ja näkivät kauhukseen pienten jalanjälkien johtavan merelle. Pelästyneenä isä lähti seuraamaan pieniä jälkiä. Pian hän huomasi, että pienet jäljet jatkuivat pitkin jäätä juuri samoja reittejä, kun hän oli äskettäin kulkenut. Lapsi oli lähtenyt seuraamaan isäänsä. Lopulta isä näkee lapsen jäällä. Saavuttuaan lapsen luo säikähtynyt isä on vihainen ja läksyttää lasta. Hölmistyneenä lapsi katsoo isäänsä ja sanoo: ”Sinä olet sanonut, että ei ole mitään hätää, jos kävelee isän perässä.”
Vuoden vaihtuminen tuo aina monenlaisia mietteitä. On menneen kaipausta, täyttyneiden unelmien tuomaa lämpöä, on epäonnistumisen ja menetysten tuomaa surua, ehkä katkeruuttakin. Mielessä voi olla tunteiden ja ajatusten sekamelskaa. Tämä erityinen aika, pian kaksi vuotta on asettanut elämälle monenlaisia reunaehtoja ja kyselemme varmasti, kuinka kauan tätä kestää. Jokaisen vuoden vaihtuessa ehkä pohdimme, millaista elämänmatkaa teimme viime vuonna, mikä on tämän vuoden matka? Sitä varmaan vielä pitkäänkin tammikuussa kyselemme.
Mutta ajattelen, että paljon olennaisempi kysymys on kuitenkin se, kenen jäljissä me kuljimme kulunen vuoden ja kuljemme tulevana vuonna? Kuka on meidän tiennäyttäjämme? Mihin me turvaamme surun ja hädän hetkellä? Kenen perässä kulkiessa meillä ei ole mitään hätää?
Jeesus sanoo olevansa tie, totuus ja elämä. Hän sanoo olevansa elämän valo. Hän sanoo olevansa Hyvä Paimen.
Ne ovat vahvoja lupauksen sanoja myös alkavaan vuoteen. Meidän turvanamme on kolmiyhteinen Jumala, Hänen armonsa, rakkautensa ja siunauksensa.
Saamme turvallisin mielin pyytää siunausta alkavaan vuoteen vanhan kirkkorukouksen sanoin:
”Rakas Herrani,
ole sinä kirkas liekki edelläni,
ole sinä ohjaava tähti ylläni,
ole sileä polku allani,
ole sinä hellä paimen takanani
tänään ja aina.
Amen”
Siunattua uutta vuotta 2022
Kaija Tiirola
rovasti
Haapajärven seurakunta