Paikallisuutiset

Retkeile Kärsämäellä — Valmiiden reittien lisäksi eripuolilta pitäjää löytyy yli 30 tulipaikkaa

Ongella Kärsämäen Onkilammella. Kuva: Outi Levä

Lukijamme ovat pyytäneet meiltä useaan otteeseen selkeää listausta ja esittelyä alueemme retkeilyreiteistä ja -paikoista. Euroopan Liikkujan viikko alkaa lauantaina (sitä vietetään vuosittain 16.–22. syyskuuta), minkä kunniaksi päätimme vastata pyyntöön ja esitellä kuntiemme luontokohteita omalla juttusarjalla.

Onkilampi

Ajetaan noin 4 km Kärsämäeltä pohjoiseen Jyväskyläntietä, josta käännytään Pyrrönperäntielle ja ajetaan noin 3,5 km Haapavedelle päin, kunnes tulee risteys oikealle: Onkilampi. Käännytään sinne ja parin kilometrin jälkeen tulevat parkkipaikka ja opasteet, mistä on lyhyt matka rantaan.

Onkilammen rannat ovat lähes avointa suota. Lammen ympärillä on pitkospuita, kaksi laavua ja kolme tulipaikkaa. Lampi on lähdepohjainen ja vesi melko kirkasta. Onkilammen pinta-ala on 15 ha. Lammessa on ahventa ja särkeä sekä istutettua kirjolohta. Vesialueen haltija on Kärsämäen osakaskunta. Lupia myy Paakarin Pysäkki Kärsämäellä (myös karttoja) sekä Rytkyn Kone ja Sähkö Haapavedellä.

Juurusjärvi

Noin 8 km Kärsämäeltä pohjoiseen, noin kilometri Porkkalan tiehaaran jälkeen lähtee penkkatie vasemmalle. Autolla pääsee padolle saakka ja parisataa metriä rantaan jalkaisin. Padolta pääsee jalkaisin saareen, jossa on laavu ja pitkospuita. Laavulla on hyvä grillipaikka, polttopuita ja istuimia. Juurusjärvelle on tulossa opasteita ja saareen on rakenteilla lintutorni.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Iso-Kärsämäenjärvi Kuva: Ritva Niemelä

Kärsämäen järvet

Iso- ja Pieni-Kärsämäenjärvi sijaitsevat Sydänmaan kylässä. Iso-Kärsämäenjärvelle pääsee, kun ajaa Sydänmaan kylästä Koukkulaan päin ja kääntyy ensimmäinselle metsäautotielle oikealle. Kun oikealle on ensimmäinen varsinainen metsäautotie, aja sen päähän kääntölenkille, josta lähtee noin 1,5 km pituinen merkattu polku Iso-Kärsämäenjärven rantaan. Rannassa ovat laavu ja liiteri, jossa saattaa olla puita. Alueella on monenlaisia maisemia, myös luonnosuojelualuetta. Kylteissä kerrotaan alueen asioita.

Venetpalo

Noin 12 km Kärsämäeltä etelään, kääntyy vasemmalle Hiihtomajantie, maja vasemmalla. Hiihtomajan vaihtelevassa metsämaastossa Raudankalliolla on hyvä reitistö ja 9-väyläinen frisbeegolfrata, jonka pituus 676 m. Talvella ladut valaistaan. Majan pihapiirissä on grillikota ja hiihtomajaa voi vuokrata kunnalta.

Ruhankankaan luontopolku

Rannankylällä, Ruhankankaantieltä lähtee kaksi luontopolkua, joiden pituudet ovat 2 km ja 6,5 km. Alueella on kaksi laavua, Kumpulaavu ja pidemmän polun puolivälissä Teerilaavu. Talvella alueella on hiihtolatuja.

Laavut ja kodat Kärsämäellä

Laavuja ja kotia on 31 kpl eri puolilla pitäjää. Teknisestä toimistosta saa Laavu- ja kotakarttoja.

Kärsämäen laavu- ja kotakartta Kuva: Outi Levä