Paikallisuutiset

Rekkuiluja järjestää koirakursseja Pyhäjärvellä — koiratkin nauttivat yhteisestä harrastuksesta

Annika Multalalla on kaksi omaa koiraa, labradorinnoutajat Reeka ja Terma. Kuva: Taru Kyllönen

Rekkuiluja järjestää koirakursseja Pyhäjärvellä ja haluaa kannustaa muitakin harrastamaan koirien kanssa.

– Toivon, että ihmiset innostuvat harrastamaan koiriensa kanssa, koska koirat tykkäävät siitä, että saavat tehdä asioita, kertoo Rekkuiluja-nimen takana toimiva Annika Multala.

Koirakurssit ovat suunnattu kaikille koiranomistajille, jotka haluavat löytää yhteistä tekemistä koiran kanssa. Mitään ennakkovaatimuksia ei ole.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kunhan tuo koiran ja paljon nakkeja, se riittää, Multala naurahtaa.

Kursseilla on osallistujia kolmesta viiteen, joten suurta koiralaumaa ympärillä ei tarvitse pelätä. Tämä mahdollistaa myös henkilökohtaisen opastuksen ja palautteen.

Tällä hetkellä tarjolla on pentukursseja, rally-toko-ryhmiä ja yksityisiä tunteja. Multala ottaa mielellään vastaan myös toiveita, millaisille kursseille olisi tarvetta.

Vaikka Multala on aina pitänyt koirista, ei hänellä lapsuudessa ollut omaa koiraa. Kipinä koirien kanssa harrastamiseen syttyi opiskellessa eläintenhoitajan perustutkintoa. Siellä hänellä oli projektikoirana opaskoirapentu. Koira oli Multalalla vuoden ennen kuin se lähti opaskoirakouluun ja sieltä opaskoiraksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Eläintenhoitajaksi Multala valmistui vuonna 2015. Ensimmäinen oma koira, labradorinnoutaja Reeka, tuli hänelle korona-aikana vuonna 2020. Silloin Multalalla oli sopiva hetki koiranpennulle, koska hänellä oli vakituinen työ ja rauhallinen elämäntilanne. Sen jälkeen koiraharrastus alkoi aktiivisesti. Tänä vuonna Reeka sai seurakseen pentukoira Terman. Reeka on muutaman kuukauden ikäisen pennun isä.

Koirien kanssa harrastamisen Multala on aloittanut omatoimisesti, käyden kuitenkin muutaman kurssin, joita Pyhäjärvellä oli tarjolla. Koulusta hän oli kuitenkin saanut jo peruspalikat koirien kouluttamiseen ja alusta asti oli selvää, että oma koira tulee harrastuskoiraksi.

Yksi mieleenpainuvimmista koiraharrastusmuistoista on, kun Multala pääsi kilpailemaan Reekan kanssa vuoden 2021 syksyllä rally-tokon SM-kilpailuissa alemmassa luokassa.

– Oli hieno tunne tajuta, että nyt olen täällä Suomen huippujen seassa oman koirani kanssa, jonka olen itse kouluttanut, hän kuvailee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Alun perin Rekkuiluja alkoikin toisella nimimerkillä treenipäiväkirjana Instagramissa. Toisen koiran tultua kotiin vaihtui myös nimimerkki nykyiseen.

– Äitini on kutsunut Reekaa aina Rekuksi, joten sitä kautta syntyi Rekkuiluja-nimi, avaa Multala.

Reeka on käyttölinjainen labradorinnoutaja. Kuva: Taru Kyllönen

Viime syksynä Multala alkoi miettiä, että Pyhäjärvellä kaivattaisiin enemmän koirakursseja. Syksyllä hän järjesti harjoituskurssin, joka sai hyvää palautetta. Harjoituskurssilla olijat osallistuvat edelleen Rekkuilujan kursseille. Harjoituskurssi myös varmisti sen, että kursseille olisi kysyntää.

Pyhäjärvellä toiminta on otettu vastaan hyvin. Kursseista on oltu kiitollisia ja palaute on ollut hyvää. Paras kehu on ollut kiitos siitä, että yhteistyö koiran kanssa on kehittynyt kurssien ansiosta. Silloin Multala tunsi, että on tehnyt jotain oikein.

Tällä hetkellä Multala opiskelee eläintenkouluttajan ammattitutkintoa. Se on pitkäaikainen unelma, ja tarkoitus olisi valmistua vuoden päästä. Sitä kautta hän saisi myös pätevyyden toimintaan.

– Pyhäjärven suhteen tavoite on saada säännölliset, viikoittaiset treeniryhmät ja ihmisiä innostettua harrastamaan koiransa kanssa. Ja ehkä joku innostuisi myös kisaamaan, hän toivoo.

Jutussa ollut virhe korjattu 15.5.2023 kello 11.34. Korjattu eläintenhoitajan ammattitutkinto perustutkinnoksi.