Urheilu
Reisjärvellä ajettiin jokkista muutaman vuoden tauon jälkeen – Katso video!
Viime viikon lauantaina Reisjärven Kangaskylässä ajettiin jokamiesluokan kilpailut. Sää oli sateinen, mutta yleisöä oli siitä huolimatta saapunut runsaasti seuraamaan Urheiluautoilijoiden 40v. juhlakisaa.
Urheiluautoilijoiden nykyisen sihteerin,Leila Lindrothin, mukaan seura perustettiin aikanaan kylän nuorten miesten toimesta.
– Kyläläiset halusi elämään jotain virikettä ja yhteistä tekemistä, jota ei silloin aikanaan oikeastaan ollut. Semmoiset 5-6 vuotta silloin alussa oli todella aktiivista toimintaa, sen jälkeen oli hiljaisempia vuosia. Nykyään seura on taas enemmän aktivoitunut, kertoo Lindroth seuran historiasta.
Viimeisimmät kilpailut Reisjärvellä ajettiin vuonna 2018. Urheiluautoilijoiden tarkoituksena on järjestää kisoja tulevinakin vuosina, jos vain intoa riittää järjestämiseen.
– Nyt meillä on ollut semmoiset parisataa talkoolaista laittamassa kisoja pystyyn. Apua on saatu myös lähipaikkakuntien seuroilta, joiden kanssa tehdään yhteistyötä ja autellaan puolin ja toisin kisojen järjestämisessä, Lindroth kertoo.
– Oma kiinnostus lajiin on lähtenyt ihan lapsesta, koska olen kasvanut lajin parissa. Perheessä moni ajoi ja itsekin olen ajanut, mutta lapsien saannin myötä ne hommat jäivät, Lindroth kertoo omasta historiastaan lajin parissa.
Tällä hetkellä Reisjärven Urheiluautoilijoilla on noin 70 jäsentä. Puheenjohtajan virkaa hoitaaPauli Kukkola. Seuraan toivottaisiin mukaan erityisesti lisää nuoria aktiivistamaan ja jatkamaan toimintaa tulevillekin vuosille.
– Rata on Reisjärven Hevosystävien omistama, mutta meillä on vuokrasopimus vuoteen 2027 asti, kertoo Lindroth radan tulevaisuuden näkymistä.
Lauantain kilpailuissa ajettiin kaiken kaikkiaan viisi sarjaa: yleinen, naiset, etuveto/kardaani, tuupparit sekä nuoret. Kilpailijoita oli ilmoittautunut Reisjärven Urheiluautoilijoiden juhlakisaan reippaasti, noin 140 kuskia.
.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }
Yleisen sarjan voiton nappasi Tuomas Koskinen (TohUA) ennen Tero Kankaanpäätä (ReiUA) ja Marko Parviaista (TohUA). Naisten sarjassa voiton vei Heli Lindroos (TikUA), toiseksi tuli Kati Grönfors (HvMK/UA) ja kolmanneksi ylsi Julia Autio (ReiUa). Nuorten ykkönen oli Roope Kettu (KausMK/UA), toinen Aatu Ainassaari (NivUA) ja kolmas Juho Maijala (NivUA). EVK:n voitto meni Aleksi Marjoniemelle (NivUA), toinen sija Jarkko Kellosalolle (TohUA) ja kolmas sija Kai Haaralalle (OuMK/UA). Tuuppareiden paras oli Jose-Niko Kantola (KRRMK/UA), toinen Tuomas Koskinen (TohUA) ja kolmas Riku Päivärinta (NivUA).