Paikallisuutiset
Pyhäjärvelle matkaavat voivat nauttia taiteesta huoltoasemapysähdyksen yhteydessä! — Eeva Kouvalaisen näyttely ABC:llä vuoden loppuun
Eeva Kouvalaisen runsas taidenäyttely on esillä Pyhäjärven ABC:n suuressa liiketilassa koko loppuvuoden ajan. Näyttely on avoin kaikille huoltoaseman aukioloaikojen puitteissa ja taidemaalausten keskellä voi kahvitella ja ruokailla.
Kouvalainen on alkujaan Pyhäjärveltä kotoisin, nykyään hän asuu Jyväskylässä. Hän on tunnettu rohkeasta taiteellisesta ilmaisustaan, hänen taiteensa on värikästä ja symbolista, mutta samalla helposti lähestyttävää ja ns."ymmärrettävää".
Akryylimaalauksissaan Eeva käyttää erikoistekniikkaa, joka antaa abstraktin pohjan johdattaa häntä maalaamaan esiin sen, minkä hän kokee sen paljastavan. Inspiraatio löytyy työskentelystä, mikä antaa teoksille luontevan ja spontaanin vivahteen.
Näyttelyn maalaukset tarinoineen vievät ajatukset syvään luontosuhteeseen, jossa perinne ja nykyaika kohtaavat. Teokset kuljettavat katsojansa ainutlaatuiselle matkalle mielikuvitusmaailmaan, jossa yhteydet ovat keskiössä. Taiteilija on vakuuttunut siitä, että aiheet ovat suodattuneet jostain selittämättömästä paikasta, kuten kollektiivisesta muistista. Hänen tehtävänsä on vain tuoda ne fyysiseen maailmaan. Aiheet tuntuvat ottavan aina pohjoismaiseen mytologiaan liittyvän realistisen muodon abstraktia ympäristöä vasten.
Näyttelyn nimi, Yhteys, kuvastaa Kouvalaiselle yhteyttä luontoon, menneisyyteen ja tarinoihin. Nimi kuvastaa myös henkilökohtaista yhteyttä Pyhäjärvelle, taiteilijan lapsuudenmaisemiin. Pyhäjärven ABC:llä on aina ollut esillä myös hänen edesmenneen isänsä, taiteilija Matti Korhosen piirroksia.
Näyttelyn keulakuva kuvastaa hyvin näyttelyn tematiikkaa. Maalaus esittää naista ja närheä, joiden välillä vallitsee intensiivinen katsekontakti. Taiteilija toivoo maalaustensa vievän katsojat omien juuriensa, energiansa, oman itsensä ja kokemustensa äärelle. Hänen tavoitteenaan on tarjota katsojille kauneuselämys, joka elvyttää ja virkistää matkaajan sielua.
– Näyttelyyn on helppo tulla. Matala kynnys toivottaa tervetulleeksi kaikki, jotka haluavat ihailla ja antaa taiteen virkistää itseään, ihan arjen, työn, juhlan ja matkanteon yhteydessä, Kouvalainen sanoo ja jatkaa:
– Näyttelyssä on mahdollisuus hankkia mukaan edullisia printtituotteita, mutta alkuperäisteoksen voi ostaa vasta näyttelyn päätyttyä suoraan taiteilijalta.