Kolumnit

Piispa Mari Leppäsen hartaus Haapajärven kirkkoillassa 2.8.2023

Kun olin lapsi, minulla oli yhteinen huone pikkusiskoni kanssa. Huoneessa oli kiikkutuoli, jossa meille luettiin iltasatuja ja laulettiin.

Isäni Juha luki satuja kiikkutuolissa hyvin harvoin. Hän sen sijaan änkesi joko minun tai siskoni Mimmin viereen. Hän kertoi meille lapsuudestaan täällä Haapajärvellä, tämän kirkon suojatessa maisemaa.

Isä kertoi rakkaista ja merkityksellisistä ihmisistä, ison perheen arjesta Ronkaalan pappilassa ja ihmisten arjesta.

Monet kertomukset liittyivät tähän kirkkoon. Poikien tehtävään kirkon kellojen soittajana, isoisän saarnoihin, joista muistan katkelmia, vaikka minua ei ollut silloin vielä olemassakaan, kun hän täällä saarnasi ja messusi. Tällaista on yhteinen muisti.

***

Suhteessa toisiin toteutuu elämämme.

Lapsuuden ihmiset ja maisema jättävät meihin vahvan jäljen: näiden ihmisten keskellä piirtyy minuutemme rajat ja tapa olla suhteessa toisiin. Syntyy kokemus, olenko tervetullut elämään ja saanko olla olemassa sellaisena kuin olen – saanko kasvaa sellaiseksi kuin itse haluan ja elämä minua kasvattaa.

Elämän kiireiset vuodet saattavat viedä etäälle oman perheen tarinoista, juurista. Mutta usein jossain kohti elämää kiinnostumme siitä, miten meistä oikein on tullut sellaisia kuin tänään olemme. Siksi oman suvun ja lähellä eläneiden ihmisten tarinoiden kuuleminen, ja yhtä lailla niistä kirjoittaminen on arvokasta itselle ja merkityksellistä toisille. (Kiitos isälle.)

Mielenkiintoista on päästä kiinni myös niihin kertomuksiin, joista on syystä tai toisesta vaiettu, sillä nekin elävät meissä.

Jokainen meistä elää elämäänsä siinä historiallisessa kontekstissa, johon synnymme ja parhaansa yrittää.

Kasvuolosuhteitamme ja lapsuutemme lähiyhteisöjä me emme valitse.

Myöhemmin elämä tuo mukanaan monenlaisia ihmisiä ja yhteisöjä, jotka kaikki jättävät jälkensä meihin.

Kenenkään elämä ei ole ristiriidatonta, eikä sen kuulu olla. Meissä kulkee mukana valo ja varjot.

Yhtä lailla kuin rakkaus, hyväksyntä ja armolliset katseet, myös vastoinkäymiset, epäonnistumiset ja hylätyksi tulemiset koettelevat, kasvattavat, muokkaavat meitä ja jättävät jälkensä.

Läheisten ihmisten kautta opimme myös Jumalasta ja ihmisen kaipuusta johonkin suurempaan, turvan ja lohdun ikävästä. Toistemme kasvoista etsimme Kristuksen katsetta: ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää.

”Kiitos, että olet elämässäni”. Ehkäpä meidän tulisi muistaa sanoa se ääneen toisillemme useammin?

***

1. Kor. luvussa 8 sanotaan:

Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.

Elämän matkalla teemme matkaa kohti itseä, kohti toisia ihmisiä – kohti Jumalaa.

Matkanteosta kertoo tuo lyhyt korinttolaiskirjeen katkelma: ”Hänen luokseen olemme matkalla”.

Aikanaan kaksi tuhatta vuotta sitten Korintton seurakunta etsi ristiriitojen keskellä oikeaa tapaa elää kristittyinä. Ilmapiiri oli jännittynyt. Silloin kyse oli epäjumalille uhratun lihan syömisestä.

Kun tänään katsomme yhteistä elämää, kirkon elämää, henkilökohtaista elämäämme, huomaamme, emme ole päässeet ristiriidoista ja jännitteistä. Me Jeesuksen seuraajat etsimme oikeaa tapaa elää kristittynä.

Erilaisten ristiriitojen keskellä kaipaamme sovintoa omaan elämäämme, sovintoa ihmissuhteisiimme, sovintoa maailmaan.

Korinttolaiskirjeen kohta osoittaa eri aikoina eläville, missä kulkee toivottomuuden ylittävä tie: ”Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla”.

Kyse on matkasta alkuperäiseen yhteyteen.

Näkymä on yliajallinen. Elämän ja matkan kuluttamaa on vastassa ”Hän”.

Mutta hän ei ole vain jossakin tulevassa, vaan Hän on täällä tänäänkin.

Rakkaat ystävät, tänään Kristus itse on keskellämme matkasauvana, ja sinulle hän sanoo: tulin sinua ja sinun vaellustasi varten.

Jumala, joka sinut on luonut, sinua ehdoitta rakastaa, näkee kuormasi, tuntee ilosi ja haaveesi, koko elämäsi, ja hän on luvannut pitää sinusta huolen.

Hän vapauttaa meitä erilaisten elämän kuormien alta. Hän ohjaa polkumme toistemme luokse, matkaystäviksi.

Jumalan olemus säilyy meille salaisuutena. Kukaan ei pysty häntä määrittelemään tyhjentävästi, kukaan ei häntä omista. Kenenkään sanat eivät kahlitse Jumalaa.

Salaisuuksien Jumala on vapaa, kaikkien ja kaikenlaisten Jumala.

Jäljittämättömät ovat hänen tiensä, mutta yhtä aikaa hän on tie.

Tie, jota kulkea.

Tie, jossa elämä toteutuu.

Tie, joka vie perille.

Piispa Mari Leppänen

Miksi piispa Mari Leppänen vieraili haapajärvellä? Se selviää täältä.