Pääkirjoitukset

Päätoimittajalta: Koulutiellä

Kuva: Anne Mattila

– Äiti, ootko aatellu, että siitä on nyt kymmenen vuotta, kun mä lähin kouluun?

– Öö, en. Mutta minäpä ajattelen nyt.

Tosiaan, tytär aloittaa tänään lukion, mutta kymmenen vuotta sitten hän oli eskarilainen, jonka saattelin Leppälahden kouluun perille asti. Ja toisin kuin yleensä, nyt minusta tuntuu siltä, että tuosta kymmenen vuotta sitten eletystä aamusta on kulunut ihmisikä. Muistikuvani ovat hatarat, mutta kaiketi meitä jännitti kumpaakin. Terveisiä vain Johannalle ja Tuijalle!

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sen aamun jälkeen on tapahtunut paljon. On saatu ystäviä, on opiskeltu väistötiloissa ja päästy ihan uuteen kouluun. On ollut huonoja päiviä ja hyviä päiviä. On opittu ihan tolkuton määrä asioista ja kasvettu ihmisenä - niin minä kuin hänkin.

Moni lapsi eli samanlaisen, koko elämänsä ajan mielessä pysyvän aamun tänään tai eilen (Kärsämäki). Toivottavasti se oli hyvä ja toivottavasti hekin saavat yhtä pitkäaikaisia, hyviä ystäviä kuin me. Koulussa eteen tulee paljon hauskoja asioista, mutta myös haasteita, jotka yhdessä yrittämällä ja oppimalla selätetään. Toivon kaikille sisua ja sinnikkyyttä omien haasteidensa kanssa ja rohkeutta tuoda ne esille.

Toivon, ettei kukaan kiusaisi ketään, sillä se on vain ja ainoastaan typerää. Toivon myös, että me aikuiset osaisimme tukea koululaisiamme oikein ja että kaikki liikenteessä olijat ottaisivat nuoret kulkijat jälleen aivan erityisesti huomioon.

Hyvää kouluvuotta teille kaikille!

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Satu Kangas-Viljamäki