Pääkirjoitukset

Päätoimittajalta: 10 minuuttia

Nolottaa vähän.

Olen koko talven porpattanut jälkikasvulle, että aamulla pitää nousta nopeammin ja joutua ajallaan tien päälle. Koulu ja työ odottavat.

No niin.

Nyt kun he ovat jääneet ansaitulle kesälomalleen, lähden aamulla yksin töihin ja olen pystynyt kirimään työpaikalle saapumista komeat kymmenen minuuttia. Ajatelkaa, koko talvi pöpötystä ja sitten − 10 minuuttia. Voi hyvä hyssykät! Onko kukaan muu huomannut samaa ilmiötä omassa perheessään?

Laskin aamulla, että minulla menee joka aamu puoli tuntia ihan jonninjoutavaan huokailuun ja ihmettelyyn, tunti varsinaiseen päivän aloitukseen ja toiset puoli tuntia työmatkaan. Jos jättäisin huokailun pois, olisin paljon tehokkaampi.

Mutta haluanko sittenkään olla tehokkaampi? En, suoraan kysymykseen suora vastaus. En ole aamuihminen, ja minusta on ihana aloittaa päivä omaan tahtiin. Hitaasti venytellen, “mikä päivä se tänään onkaan” -ajatusta pyöritellen.

Mikä siinä onkin, että tässä ajassa ihannoidaan tehokkuutta niin vietävästi ja ihmisyys unohtuu jonnekin kaapin perukoille? Jos mediaa ym. netin tuutista tulevaa pitäisi uskoa, ollakseni hyvä ihminen minun tulisi nousta kuudelta aamulla, mieluusti tietenkin jo viideltä ja viedä koira kymmenen kilometrin juoksulenkille. Sitten iiihanan virkistävän ja tehokkaan juoksun jälkeen kävisin suihkussa ja levittelisin itseeni sen kymmenenlaista rasvaa. Siinä olisi ainakin kiinteyttävää ja selluliittiä poistavaa. Sitten valmistaisin perheelleni monipuolisen ja terveellisen aamiaisen, minkä jäkeen liihottaisin hoikkana ja hehkeänä töihin.

Aamua pidemmälle en jaksa tuota visiota edes kuvitella sillä olen ihminen. En robotti, eikä kukaan muukaan tuntemani ihminen.

Löhöillään siis ihan vapaasti.

Satu Kangas-Viljamäki