Paikallisuutiset
Musiikkia Paanukirkossa -Piirpaukea, Laaksosta ja Vatula Rasaa
Piirpauke perustettiin lähes 50 vuotta sitten, vuonna 1974. Yhtye yhdistelee musiikissaan kansanmusiikkia, jazzia ja progressiivista rockia. Perjantaina Piirpauke konsertoi Paanukirkossa.
Piirpauke on julkaissut 19 studioalbumia sekä konserttitaltiointeja ja kokoelmia. 1970- ja 1980 -luvuilla yhtye kiersi Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa, erityisesti Saksassa se oli suosittu. Kotimaassa se on esiintynyt muun muassa Pori Jazzissa, Ruisrockissa ja Provinssirockissa.
Yhtyeen tuotantoon kuuluu omien sävellysten lisäksi kansansävelmiä eri maista. Ainoa alkuperäinen jäsen on Sakari Kukko ja ehkä tunnetuin kappale Konevitsan kirkonkellot. Kukko täytti kesällä 70 vuotta ja yhtye täyttää ensi vuonna 50.
– Katsoin juuri Täällä Pohjantähden alla -elokuvasta hautajaiskohtauksen. Olen siis hartaalla mielellä. Hartaalla ja iloisella mielellä olen tulossa Paanukirkkoon. Numero 7 on minulle tärkeä ja 7x7, sehän on 49, tarkoittaa yhtyeen esiintymisvuosia. Vain vuosi 2021 jäi väliin, filosofoi Kukko puhelimessa.
Kokko kertoo aloittaneensa musiikkihommat heti kun pääsi pianopallille. Musiikki on pitänyt hänet leivässä pienestä.
– Esiinnyin julkisesti alle kymmenvuotiaana, soitin pianoa ja huilua. Olin kaksitoista, kun alkoivat bändihommat. 17-vuotiaana soitin suositussa yhtyeessä Kisu ja Uniset. Musiikki on ollut minulle täysi ammatti kaksikymmenvuotiaasta.
Nimi “Piirpauke” on karjalankieltä ja tarkoittaa hälinää tai meteliä. Konevitsan kirkonkellot ei metelöi, ei myöskään Kokon Saksan Konevitsaksi nimeämä kappale, Swedish Reggae.
Se on tehty taalainmaalaisen kansanlaulun pohjalta. Se levytettiin keskeneräisenä ja kannatteli meitä neljäntoista vuoden ajan, kertoo Kokko. Konsertissa kuultanee molemmat mainitut kappaleet ja paljon muita.
Paanukirkossa konsertoivat perjantaina Piirpauke, lauantaina Petri Laaksonen ja sunnuntaina Vatula Rasa.