Paikallisuutiset
Mitali kirkastui huippuunsa – Pesä-Kiilojen tytöt voittivat seuran ensimmäisen SM-kullan juniorisarjoissa
Pesäpallon nuorisoleiri päättyi viime lauantaina Siilinjärvellä railakkaisiin hurraa-huutoihin. C-ikäisten, eli vuonna 2005 syntyneiden, tyttöjen Suomen mestariksi kruunattiin Haapajärven Pesä-Kiilat.
– Huutoa ja laulua jatkui koko paluumatkan. Fiilis oli mahtava, kertoo joukkueen valmentaja ja pelinjohtajaPetri Huhtala.
Kyseessä oli Pesä-Kiilojen juoniorisarjojen ensimmäinen kultamitali. Keskipohjanmaan alueella yksikään joukkue ei ole aikaisemmin voittanut SM-kultaa.
– Voitto antaa puhtia alueen naispesikselle. Meillä voisi olla täällä mahdollisuus pelata vaikka naisten superpesistä joku päivä.
Sama voitokas joukkue on menestynyt ennenkin. Vuonna 2019 joukkue voitti nuorisoleirillä SM-pronssia, viime vuonna SM-hopeaa.
– Mitali on kirkastunut joka vuosi. Joukkueemme kolme mitalia ovat seuramme ainoat SM-mitalit.
Jännittävä loppuottelu pelattiin lauantaina. Vastassa oli ennakkosuosikki Kempeleen Kiri, joka oli voittanut kaikki leirin 11 peliä.
– Tavoitteenamme oli saada kultaa, mutta voittaminen voi olla tosi pienestä kiinni. Tavoite oli meille kuitenkin realistinen, sillä joukkueemme on vahva. Mitalijoukkueissa yleensä kaikki pelaajat ovat vahvoja lenkkejä.
Jännittävä finaali huipentui kotiutuslyöntikisaan.
– Tytöt pelasivat koko ajan erittäin hyvää ulkopeliä.
Huhtala on valmentanut joukkuetta alusta asti, lähes kymmenen vuoden ajan.
– Tytöt ovat aloittaneet pelaamisen 6-7-vuotiaina. Matkan varrella muutamia on lopettanut, mutta ydinrunko on pysynyt mukana kymmenen vuotta.
Voittojoukkueessa pelasi 12 pelaajaa.
– Tytöillä on kokemusta kovasta pelistä, sillä he kaikki ovat pelanneet naistensarjoissa.
Leikeistä alkaneet pesistreenit ovat vakavoituneet vuosien myötä. Viimeiset kolme vuotta joukkue on harjoitellut 5-6 kertaa viikossa.
– Tyttöjen sitoutuminen on poikkeuksellista, eivätkä saavutukset ole tulleet itsestään. Tietenkin mukana on myös lahjakkuutta. Voitto ei ole helposti uusittava temppu.
Alkukesällä joukkue pelasi itsensä mukaan kilpasarjaan 20 parhaan joukkueen joukkoon.
– Viikon kestävän nuorisoleirin aikana pelasimme 12 peliä, joista voitimme tärkeimmät.
Leiri oli viimeinen laatuaan tälle ikäryhmälle.
– Sunnuntai oli huilipäivä, maanantaina alkoivat B-tyttöjen pelit. Seuraavat tavoitteet ovat B-tyttöjen superpesiksessä, jonne C-ikäiset ensi kaudeksi siirtyvät.
Huhtala asettaa seuraavat tavoitteet muutaman vuoden päähän.
– Myös naisten sarjoissa on mahdollista nousta ylöspäin, mikäli joukkueen runko säilyy.
Meneillään oleva kausi kestää vielä kuukauden ajan, sitten pelaajat pääsevät syystauolle.
– Lokakuun alussa alkaa seuraava kausi, ja edessä on pitkä talvisesonki.
Voitonjuhlia kultajoukkue ei ole vielä ehtinyt pitää.
– Joukkuetta juhlitaan isommin 13.8. miesten suomisarjapelissä. Ja syksyllä kauden jälkeen joukkue järjestää vielä oman kultajuhlansa.
Voitonriemu kantaa kuitenkin pitkälle.
– Voiton myötä osoitimme, että ison unelman saavuttaminen on mahdollista.
C-tyttöjen joukkueessa pelasivat Odessa Tiitto, Jenny Niemelä, Meeri Seppälä, Nina Jutila, Pinja Huhtala, Olivia Pinola, Sanni Hirvasoja, Minea Kemppainen, Pinja Arovainio, Janika Vierimaa, Jenni Järvenpää, Ellistiina Pihlajamaa ja Helmi Manninen. Pelinjohtajina toimivat Petri Huhtala ja Jukka Tiitto, joukkueenjohtajana Mirella Huhtala.