Kolumnit

Minna Paananen hartauskirjoituksessaan: Pelikirja ja roolitus

Kuva: Minna Paananen

Helluntai on Pyhän Hengen vuodattamisen päivä. Rippikoulun loppukokeessa oli monivalintakysymys. Mikä seuraavista on Pyhä Hengen tehtävä A) puolustaja B) hyökkääjä C) maalivahti D) valmentaja. Ylivoimaisesti enemmistö oli vastannut A) Puolustaja, mutta myös muut vaihtoehdot saivat kannatusta. Perinteisesti rippikoulussa opetetaan, että Pyhän Hengen tehtävänä on uskon synnyttäminen, rohkaiseminen, lohduttaminen, puolustaminen, opastaminen ja sydämen avaaminen Jumalan sanalle.

Entäpä jos tehtävänä olisi hyökkääminen. ”Hyökkääjä on joukkuepeleissä pelaaja, jonka ensisijainen tehtävä on yrittää tehdä maaleja. Maali syntyy, kun joukkue saa vietyä pallon tai muun pelivälineen maaliksi merkitylle alueelle.” Eli joukkueella on yhteinen päämäärä mitä tavoitellaan, hyökkääjä vain pyrkii olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, jotta maali syntyisi. Pyhä Henki on varmasti aina oikeassa paikassa silloin kun kaipaamme häntä rinnallemme. Eli tämä sopisi myös Pyhän Hengen tehtävän kuvaukseen.

Mitä jos oikea vastaus olisi ollut maalivahti. Wikipedia kertoo että, ”Maalivahti on monissa joukkuelajeissa käytetty erityinen pelaaja, jonka tehtävä on torjua vastustajan maalintekoyritykset. Maalivahteja koskevat lähes poikkeuksetta erilaiset säännöt kuin muita pelaajia”. Kuulostaa vähän samalta kuin puolustajan tehtävä, mutta sillä erotuksella, että maalivahti on kuin ikään kuin viimeinen lukko pahaa vastaan ja hänellä on myös erityisiä oikeuksia torjua tuo paha. No silloin kun olemme erityisen pahassa tilanteessa ja omat taidot ja voimat eivät riitä, voimme luottaa siihen että luojamme ei väisty rinnaltamme.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tarkastellaan vielä valmentajan roolia. Suomen olympiakomitea määrittelee tehtävän seuraavalla tavalla, ”Valmentaja auttaa urheilijaa tuntemaan itsensä, tunnistamaan voimavaransa, johtamaan itseään ja toimimaan yhteistyössä muiden kanssa. Valmentautuminen on pitkäjänteinen prosessi, johon kuuluvat onnistumiset, epäonnistumiset, uudelleen yrittäminen ja niiden kautta oppiminen.” Tämäkin tehtävän kuvaus kuulostaa hyvin sopivan Pyhälle Hengelle. Elämä on pitkäjänteinen prosessi, joka on hienompi jos sillä on selkeä päämäärä ja sinne ei tarvitse matkata yksin.

Minna Paananen

Nuorisotyönohjaaja, Haapajärven srk