Kolumnit

Mika Katajamäki hartauskirjoituksessaan: Sankareita ja konnia

Kuva: Haapajärven seurakunta

Hyvästä tarinasta löytyy usein sekä sankari että konna, joilla on oma paikkansa ja jotka molemmat käyttäytyvät roolinsa mukaisesti. Jeesus kertoi kahdesta miehestä, jotka menivät rukoilemaan temppeliin (Luuk. 18:9–14). Miehet olivat toistensa vastakohdat. Kuulijat tunnistivat heti tarinan sankarin ja tarinan konnan.

Sankarista kerrotaan ensin. Hän on luotettava ja tuttu hahmo. Kansan opettaja, fariseus. Hän tekee juuri niin kuin hänen kuuluu tehdä. Toimii esikuvana, rukoilee tutulla paikallaan. Lisäksi kerrotaan mitä hän ajattelee rukoillessaan: ”Onneksi olen parempi kuin tuo toinen!”

Konna on omalla paikallaan ja seisoo vähän taempana niin kuin talousrikolliselle ja maanpetturille sopiikin. Sellaisina publikaaneja, sen ajan veronkerääjiä pidettiin. Hyvältä kuulostaa, että mies edes tunnustaa olevansa syntinen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Seuraavaksi Jeesus sanoo jotain aivan outoa. Publikaani on syytön Jumalan edessä, fariseus ei. Tässä vaiheessa kuulijoiden maailma järkkyi. Ei se näin ole. Eihän se syntinen osannut edes rukoilla kunnolla. Jeesus perustelee: jos luulee olevansa parempi kuin muut, niin tekee väärin. Jumalalle ei voi valehdella, Hän tuntee meidät. Publikaani ymmärsi tämän. Hän pyysi vain armoa, ettei Jumala tuomitsisi häntä. Fariseus ei tarvinnut armoa Jumalalta, hänhän teki kaiken itse oikein.

Jumalalle jokainen meistä on tuttu, läpikotaisin. Hän näkee meidän väärät tekomme ja sen mitä hyvää jätämme tekemättä. Hän kuulee pahat sanamme ja tietää huonot ajatuksemme. Jumalalle on vain yhdenlaisia ihmisiä. Hän näkee meissä sekä konnan että sankarin. Hän näkee syntimme, mutta samalla Hän näkee meistä jokaisen äärettömän rakkaana. Ihmisinä, jotka Hän haluaa pitää omanaan. Siksi Jeesus tuli keskuuteemme. Hänessä Jumala itse tuli ja sovitti meidän syntimme, antoi meille luvan uskoa anteeksi kaikki pahat teot, sanat ja ajatukset.

Olemme Jumalan edessä samanarvoisia. Erilaisina ihmisinä olemme kaikki arvokkaita. Niin meidän kuuluu toisiamme kohdella. Yhtään ihmistä ei saa katsoa alaspäin, koska hän ei ole sinua vähäarvoisempi. Yhtään ihmistä sinun ei tarvitse katsoa ylöspäin, koska hän ei ole sinua arvokkaampi.

Tätä opettelemme elämämme ajan. Opettelemme joka päivä kuulemaan Jumalaa, noudattamaan Hänen tahtoaan, rakastamaan toisiamme. Joka päivä saamme uskoa, että Jumala antaa meille anteeksi, rakastaa meitä. Hänen me olemme, täältä ikuisuuteen saakka.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mika Katajamäki

Haapajärven seurakunta